maanantai 19. lokakuuta 2015

Hengissä ollaan :)

Kirjoittamiset on jäänyt kokonaan täällä touhutessa. Oikeastaan kävi niin, että kirjoittamista tuntui kertyvän parissa viikossa niin paljon, että tuntui liian työläältä alkaa kirjoittamaan  ja miettimään mitä tekstiä tänne laittaisi. Mutta tosiaan, hengissä ollaan, ja omalta osalta en kyllä näin hengissä ole sitten vähään aikaan ollutkaan! Unohdankin nyt ne kaikki, mitä olen aikonut kirjoittaa ja kirjoitan mitä nyt on mielessä.

Tännekin on saapunut syksy ja muutaman päivän on sadellut. Olisiko pari viikkoa ollut sateisia päiviä, kuitenkin niin, että väliin on mahtunut myös aurinkoistakin. Jotenkin hassua, että itsellä on kuitenkin ihan syksyinen tunnelma näissä keleissä, vaikka lämpötila on nyt yölläkin yli parikymmentä. Tottahan mulla piti kaivaa villasukatkin jalkaan ;) Sitten kun katsoo kuvia sieltä Suomesta, niin tuntuu niin erilaiselta ja kaukaiselta se elämä siellä. Toppatakkeja ja kuuraa... Miten sitä sinne osaa sitten tulla takaisin...

Voisi kuvitella, että täällä ollessa haluaisi rauhoittua ja miettiä niitä mitäsitähaluaaelämältäjuttuja. Mutta ei. Täälläkin elämä on kuitenkin aika hektistä. Ja eletään tässä hetkessä. Päivät kuluvat nopeasti ja tekemistä piisaa. Mutta. Se mihin täällä aikaa käyttää, onkin toinen asia. Täällä vietetään aikaa perheen kanssa. Meille se on todella iso asia, koska ennen tänne tuloa tuntui, että tunnit ei riitä kellossa kaikkeen siihen, mitä pitäisi tehdä. Työpäivät oli pitkiä ja vapaa-aika väsynyttä.
Samat pyykit ja tiskit ne on täälläkin hoidettava, mutta kyllä sitä toivoo, että sitten, kun kotiudutaan taas, niin pystyttäisiin edelleenkin tekemään asioita enemmän perheen kanssa. Käydä puistoissa (talvellako?? ;)) ja viettää enemmän aikaa ystävien kanssa. Ettei olisi aina sitä muuta pakollista tekemistä ja kiirettä, kiirettä, kiirettä...

Perheen lisäksi täällä on ollut niin parasta, kun on ystäviä ja heidän kanssa on ollut niin mutkatonta lähteä vaikkapa vaan skeittiparkeille tai puistoon viettämään aikaa. Tai niin kuin eilen, aikuisten kanssa hypätä yllättäen illalla autoon ja lähteä pyörähtämään Malagassa kahvilla. Löyty jopa riittävän iso auto neljälle pariskunnalle ja yhdelle vauvalle. Tai torstaisin viettämään naisteniltaa jumppaan ja jumpan jälkeen iltaa istumaan johonkin. Tai shoppailemaan, tai mitä ikinä keksitäänkään. Ihania Naisia täällä <3!

Mutta kyllä on ollut ikävä! Ihan hirveä ikävä yläkerran väkeä, siskoja, veljiä ja kavereita. Kyllä teitä paljon täällä mietitään! Olis niin mukava pyörähtää yläkerran kotona kahvilla <3. Suunnitella vaikka vähän remonttia, jos ei muuta keksisi. Koska aina, kun tekeminen loppuu, pitää vähän rempata, vai mitä mude ;) <3, kerrotaan sitten myöhemmin miesväelle, mitä (ne joutuu tekemään) me tehdään. Ja siskoja ja veljiä on niiin ikävä <3!! Sändin mökille treffit?? Ja miten olisi mustikkamättäälle istahtaminen ihaNaiset ystävät <3?! Kylläpä sitä on tosiaan ikävä...

Ikävästä huolimatta nautimme täällä olosta ihan suunnattomasti. Tätä ei kestä loputtomasti, niin nautitaan nyt täysillä tästä mahtavasta mahdollisuudesta, minkä saimme!!

Laittelen kuvia, kunhan saan laitettua koneelle asti.

Hyvää yötä!



keskiviikko 26. elokuuta 2015

Auringon alla

¡Hola!

Tässä on kolmen viikon aikana niin espanjalaistunut, että blogin kirjoituskin on siirtynyt aina mañanaan. Meillä on mennyt täällä mukavasti. Ollaan päästy muuttamaan asuntoon, missä sitten loppuaika ollaankin. Ja kyllä on ihana asunto. Makuuhuoneita ei ole kuin kolme, mutta onhan sekin enemmän, kuin mitä Suomesta lähtiessä meillä oli (kaksio). Aurinkoa on riittänyt. Ollaan oltu rannalla ja suunnilleen jokatoinen ilta vietetty skeittiparkilla, mikä onkin täällä aivan mahtava. Ollaan kierrelty kaupunkia ja oltu ystävien kanssa. Siskon synttäritkin juhlittiin tuossa sunnuntaina. Tuukan serkku oli tässä meillä muutaman päivän ja nyt Tuukka vei serkun lentokentälle, kotimatkalle. Olihan se mukavaa :)

Arkikin on lähtenyt rullaamaan, jos tätä arjeksi voi sanoa. Auto on hankittu, eikä se niin vaikeaa ollut, mitä annettiin ymmärtää. Ensin etsittiin netistä vaihtoehtoja ja sitten Tuukka lähti tulkin kanssa kiertämään liikkeitä. Sopiva kun löytyi, niin siitä sitten tehtiin paperit. Vakuutukset hoidettiin myös autoliikkeen kanssa kuntoon. Mukana täytyi olla N.I.E-numero, passi ja vuokrasopimus täytyi käydä myöhemmin näyttämässä, kun se ei ollut kauppaa tehdessä mukana. Ilmastointi ei ollut kunnossa, jotan saimme auton hintaan käyttää auton ilmastointihuollossa. Siitä huolimatta viikon kuluttua ilmastointi ei taaskaan toiminut, joten Tuukka nappasi tulkin kyytiin ja meni takaisin autoliikkeeseen. Myyjä sanoi heti, että auton voi viedä takaisin huoltoliikkeeseen korjaukseen, eikä siitä tule meille mitään kuluja. Joku putkihan se siellä vuoti ja liikkeen täytyi tilata joitain osia. Tänään sitten saatiin ilmastointi kunnolla pelittämään ja kylä onkin sitten viileää matkustella!

*N.I.E-numero on ulkomaalainen tunnistenumero, joka tulee hankkia kaikkien yli 3kk maassa olevien. Itse haimme N.I.E.-numeron jo Suomessa, Helsingistä, Espanjan suurlähetystöstä. Sieltä hankittuna numero on voimassa vain 3kk, joten joudumme hakemaan sen uudestaan täällä. N.I.E.:n hakeminen suurlähetystöstä sujui varoitteluista huolimatta erittäin helposti, jos ei lasketa sitä, että virkailija eipäili, että me ei olla vielä täysi-ikäisiä. Täytyi kaivaa passit esiin ja todistaa, että olemme jo vanhoja pieruja ;D*

Tässä vielä kuva meidän uudesta, valmiiksi kolhitusta pirssistä. (jos joku ei tiedä, niin täällä tuskin on kovin montaa kolhimatonta autoa)



Koululaiset on aloittaneet koulun (täällä suomalaisilla koulu alkoi 17.8, paikalliset ovat vielä lomalla) ja tässä vähän ensimmäisen päivän tunnelmia:

Kotiportailla kouluun lähdössä

Rakas eskarilainen
Täällä lapset viedään ja haetaan aina koulusta. Tuukalla onkin mennyt mukavasti aika (PLÄTS, tapoin juuri tiikerimoskiiton) koululaisia kuskatessa. Itse en ole vielä uskaltautunut ajamaan täällä, kun autoja on ihan hirveä määrä ja ajotyyli ei ihan vastaa Suomen olosuhteita. Syyskuussa täytyy sitten alkaa ajamaan, kun paikallisten lomat loppuvat ja väki palailee sisämaahan.
Lasten koulu on lähtenyt mukavasti käyntiin ja kaikki on saaneet kavereita. Osalla on jo ennestään tuttuja luokalla, osa on saanut ihan uusia kavereita. Ollaan itsekin saatu täältä vanhojen tuttujen lisäksi ihania uusia ystäviä <3

Ennen koulujen alkua käytiin siskonperheen ja ystäväperheen kanssa päivän reissu Ardalesin ja El Chorron välissä olevalla tekojärvellä. Automatkaa sinne tuli täältä n.75km. Aivan ihana paikka. Kuvat puhukoon puolestaan, vaikka kuvia en muistanut hirveesti ottaakaan.

Matkalta

Saippuakuplia 
Ihana turkoosi vesi, kyllä kelpaa kellua patjoilla


Pitihän sitä suppausta kokeilla ;)

kotimatkan maisemia (tuulilasin läpi ;p)
Olipas hankala löytää kuvia, missä ei olisi ollut muiden perheen tyyppejä kuvissa. Täytyy seuraavalla kerralla ottaa ihan maisemakuvia.

Hieman reissun hohtoa himmentää oma terveys, mikä ei ole muutamaan kuukauteen ollut järin hyvä. Ensin mulla oli monta kuukautta lämpöilyä, mikä kuin ihmeen kaupalla laski, kun tulimme tänne. Lisämausteena on ollut huimausta, tasapainon heikkoutta ja menneisyydestäkin tuttuakin tutumpaa  nivelsärkyä sekä tietenkin väsymystä, väsymystä ja väsymystä. Suomen päässä ehdittiin vähän tutkia tilannetta, mutta vaiheeseen jäi. Imusolmukkeet olivat suurentuneet, niin ne sitten ultrattiin Suomessa ja kainalosta otettiin ohutneulanäyte. Näytteen perusteella täytyi sitten reissuunlähtöä edeltävällä viikolla ottaa kainalosta biopsia, eli näytepala. Tulokset tulivatkin tuossa viimeviikolla. Mitään syöpään liittyvää sieltä ei onneksi löytynyt, mutta jokin tulehdus siellä imusolmukkeissa on ja sen tutkimista täytyy sitten jatkaa täällä. Jotain epäilyksiä lääkärillä oli, mutta katsotaan nyt ensin tämä loppuun, ennen kuin alan niistä paasaamaan. Pitkälle reissulle lähtiessä kannattaakin hankkia EU-sairaanhoitokortti, niin pääsee täälläkin julkisen terveydenhuollon piiriin samoilla kustannuksilla, kuin paikallisetkin. Tulkin joudun toki ottamaan mukaan ja siitä tulee sitten jotain maksettavaa. Matkavakuutushan ei korvaa tässä tapauksessa tutkimuksia, koska ne on aloitettu jo Suomessa.
Kannattaa huomioida tuo reissuun lähtiessä, jos on ajankohtainen asia.
No haava ainakin on parantunut kuumista ilmoista huolimatta hyvin. Pari viikkoa piti olla uimatta ja suolaa laittelin haavaan monta kertaa päivässä. Eiköhän tämä tästä vielä selviä.

Nyt on pakko lähteä nukkumaan, että jaksaa aamulla herätä laittamaan lapset kouluun. Loppuun vielä muutama kuva. ¡Adios!

Joka tiistaista markkinatunnelmaa


Milonin lempigraffa (puhelimella kuvattu, niin huono laatu)


Ja toinen lemppari 


synttäritarjoilua


Tuukka ja lapset meriajelulla. Puhelimella taas kuvattu ja eka päivinä oli vähän pilvistäkin 


Kotialtaalta. Poikien piti loikata altaaseen



tiistai 4. elokuuta 2015

Keskellä Unelmaa

Hetki vierähtänyt edellisestä tekstistä. Tässä on ollut muutaman viikon ajan kiireitä. Ja kerrankin oikein syystä.

Kaikille on varmasti tuttua "sitten joskus" puheet. Kaikkea olisi kiva kokea, mutta tuntuu että sopiva hetki on vasta sitten joskus. Näin on ollut meilläkin.
Vuosina -09 ja -10 oltiin Espanjan Fuengirolassa kolmen viikon reissut ja rakastuttiin paikkaan oikein kunnolla. Siitä asti ollaan haaveiltu, että sitten joskus lähdetään sinne pidemmäksi aikaa. Meidän puheissa se oli aina se "sitten joskus" paikka.
Syksyllä sitten soitin Tuukalle töihin, että lähdetäänkö seuraavana kesänä vuodeksi Espanjaan. Oikeastaan se ei ollut kysymys. Tuukka kuitenkin vastasi tuohon, että "lähdetään vaan". Se oli sitten siinä! Päätetty. Odottamalla sopivaa hetkeä me ei tehtäisi sitä ikinä.

Siitä alkoi sitten suunnittelu ja laskeskelu. Mitä siellä tehtäisiin. Töitä vai opiskelua vai lomailua vain. Mitä maksaa mikäkin ja mitä kaikkea joutuu järjestämään ennen reissua. Lähtöaikatauluksi suunniteltiin heinäkuun alkua. Asunnon hankinta aloitettiin jo ajoissa. Kovin tuntui olevan kiven alla asunnot siltä alueelta, minne haluttiin mennä. Hakusessa oli asunto lasten suomalaisen koulun lähteltä, jotta kouluun olisi helppo viedä ja hakea lapset kävellen. Siellä lapset tosiaan täytyy viedä ja hakea koulusta.

Asunnon saannin vaikeudesta johtuen lähtöpäivä vaihtuikin elokuun alkuun. Suunnitelmien edetessä reissun pituuskin kutistui viiteen kuukauteen.
Laitoin oman asunnon vuokrailmoituksen nettiin ja soittoja alkoikin tulla heti. Tosin meidän asunto haluttiin vuokralle jo huhtikuun alusta. Kilpilahdella alkoi seisakki ja työntekijöitä oli hirveä määrä vailla asuntoa. Puntaroitiin asiaa ja ajateltiin, että mikä ettei, jos sopivat vuokralaiset löytyy.
Vuokralaisten saaminen varmistui vasta muutamaa päivää ennen, kun vuokralaiset tulivat. Meillä oli muutama päivä aikaa tehdä väliaikainen asunto meidän kuntosalille. Tilaa siellä oli 60m2, mutta ratkaisimme asian siten, että otimme omasta asunnosta ison vaatehuoneen ja toisen kylpyhuoneen kuntosalin puolelle. Meiltä oli jo kulku suoraan omasta asunnosta kuntosalille, joten asia ei vaatinut muuta, kuin pariovien poistamisen ja aukon levyttämisen umpeen. Kuntosali jaettiin kahteen osaan. Toiselle puolelle tuli lasten makuuhuone ja toiselle puolelle tehtiin keittiö/olohuone ja siellä me myös nukuttiin Tuukan kanssa. Asunnosta tuli oikein viihtyisä. Tilaa ei ollut paljoa, mutta sen kanssa ei tullut ongelmaa. Nii joo, piti meidän myös muuttaa kamat sinne. Olihan siinä hommaa.

Muut reissua varten tehdyt järjestelyt loksahtivat paikoilleen pikkuhiljaa. Auto myytiin, samoin mönkkäri ja kaikki mitä sai myytyä.
Loppujen lopuksi järjestelyt ei vaatinut hirveän paljoa. Ainakaan näin jälkikäteen ajateltuna.
Asunnon hankinta tuntui hankalimmalta ja lopulta saimmekin ensimmäiseksi kymmeneksi päiväksi saman asunnon missä oltiin edellisellä reissulla. Oltaisiin haluttu tuo asunto koko ajaksi, mutta se ei valitettavasti onnistunut. Toiseksi asunnoksi saatiin okt Mijas Costasta, vähän kauempaa, mitä oltaisiin haluttu. Sieltä on pakko liikkua autolla, mutta asunto vaikutti muuten todella mukavalta.

Ennen reissua tuntui olevan kiinnostusta vuokrata myös meidän kuntosaliin tehty asunto. Mietimme taas asiaa. Ajatus tuntui todella työläältä, kun lomia ei ollut ja asunnon vuokrakuntoon jättäminen vaatisi kuitenkin aikaa ja lisäremonttia, tavaroiden laittamisesta puhumattakaan. Järkeä kun meillä ei tunnu olevan, niin päädyttiin kuitenkin siihen, että laitetaan se asunto sitten kans vuokralle.
Edellisenä iltana ennen lähtöä saatiinkin sitten vuokralainen sovittua siihenkin.

Muutama viikko ennen lähtöä oli kiireistä ja työntäyteistä. Harmitti, kun lapsille oli liian vähän aikaa. Helpotti kuitenkin ajatella, että sitten, kun päästään reissuun, niin on viisi kuukautta aikaa olla lasten kans. Oikeasti.

Kaiken kiireen keskeltä sitten viimein saatiin laukut pakattua ja jätettyä toinenkin asunto vuokrakuntoon (tai melkeen, äiti hoitaa vielä siivouspuolen). Huh, se oli kyllä melkonen homma. Lapset hyppi jännityksestä seinille ja siinä sitten samalla yritettiin rempata, pakata kamppeita laukkuun ja pois asunnosta.

Perheen ja ystävien hyvästely kirpaisi, mutta mukava tietää kuitenkin, että kotiin jäi paljon tärkeitä ihmisiä.

Viimein se sitten koitti!



3.8 kello soi kolmen aikaan ja puolentoista tunnin yöunien jälkeen lähdettiin klo 03:50 taksilla kohti lentokenttää. Kuudelta kone sitten lähti rullaamaan ja meidän matka alkoi tuntua todelta.

Jännitystä ilmassa


Matka meni erittäin hyvin ja tultiin taksilla meidän asunnolle. Mikä ihana tunne avata tuttu portti ja kävellä sisälle. Kyllä sitä oli niin poikki, ettei oikeasti tajunnut yhtään, että nyt me sitten ollaan täällä. Koko päivä meni ihan sumussa. Ystäväperhe oli tullut tänne jo heinäkuun alkupuolella ja he pyyhälsivätkin illalla meille. Kyllä oli mukava nähdä! Siskon perhe tuleekin sitten torstaina. Kyllä meillä tulee mukava reissu! Toinen päivä menossa ja nyt vain palaudutaan eka viikko rauhassa kaikista niistä kiireistä mitä kotosuomessa oli ennen lähtöä. Ja hengitetään.

Olipa hankala supistaa tekstiä näin pieneksi, mutta täytyy kirjoittaa lisää kun tästä ajatus vähän kirkastuu;) Tässä pari kuvaa...

Vähän nää kaipaa väriä ;)


Siesta
Parvekkeelta pihakuva

Milonin piti kokeilla porttia ;D

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kyllä minä niin mieleni pahoitin



Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Mielensäpahoittajaa luin. Ootteko sitä lukeneet? Jos ette, niin vaadin hetimmiten lukemaan. Kyllä on Kyrön Tuomas sellainen huumorin taitaja, että saa minunkin suunpieliä nykimään.
Kirja oli saatava, kun siitä niin kohistiin, että mikä se siinä sitten oli niin hauskaa. Lukea piti aina kun tuli pienikin rakonen, niin muutaman sivun eteenpäin. Kyllä se oli liian vähän. Ei sitä ihminen pysty nauttimaan kirjasta, jos ei pysty hartaasti lukemaan. Vaikka eihän se minulla etes oikea kirja olekkaan, vaan tuommoinen e-kirja. Sormella pyyhkäistään, että saahaan sivut käännettyä. Ei se tietenkään sama ole, kuin paperia kääntelisi, mutta valoja en lukiessa tarvii ja säästö se on pienikin säästö.

Eilen tein suunnitelman, että pääsen oikeen ajan kanssa lukemaan. Ei ne asiat muuten muutu, jos ei niille ite jotakin tee. Mielellään heti, muutoin voi jäädä tekemättä.
Lapset kun saisin nukkumaan ja iltapesulla käytyä, laittaisin minä petin valmiiksi ja kirjan kanssa menisin sänkyyn. Lukisin nyt oikein hartaasti.
Ja niin vain ilta venyi ja minä oottelin, millonkos sitä pääsisi. Nukahtaa se viimeinenkin lapsi jossain vaiheessa, näin se on aina ollut. Paitsi jos on oikein pahasti korvatulehusta tai jotain muuta kipiää, niin ei kyllä nuku. Itkee ja valittaa niin kauan, että särkylääke auttaa. Jos ei auta, niin sitten jatkaa. Mutta ei ollut mitään kipiää nyt, niin alkoivathan viimein nukkumaan.
Tein ittelle petin ja yövaatteissa kömmin sänkyyn. Kyllä oli mukavaa. Avasin kirjan ja aloin lukemaan. Nyt en kyllä kattoisi kelloa, lukisin niin kauan, kun vain jaksaisin.
Jatkoin siitä mihin olin jäänyt, elikkä seuraavaksi tuli luku kämmenet. Ja kyllä minä niin nautin. Nautin, kunnes kolmannen sivun jälkeen käänsin sivua ja näytölle pätkähti: Tuomas Kyrö (s.1974) on sukupolvensa johtavia mielensäpahoittajia. Ja oikein kuvan kanssa. Kyllä minä yritin sivua monesti kääntää, vaan ei sivu vaihtunut miksikään. Siinä se oli karvahattu päässä, itse Kyrön Tuomas, eikä lähtenyt mihinkään. Sitten vasta tajusin, että se loppui nyt. Se kirja. Kyllä siinä ihminen mielensä pahoittaa, kun tuntuu, että lukea olisi voinut vaikka kuinka, mutta ei tule uusia sivuja vaan sivut loppuu jo sataanyhteentoista.


Mutta sen minä voin kyllä sanoa Kyrön eduksi, että kyllä se kirjoittaa osaa. Hauskoja kirjoja kun on ihan liian vähän. On jos jonkin näköistä murhaa ja jännitystä, romanttista lätinää. Vaan kyllä se on vaikea hauskaa kirjaa löytää, vaikka kyllä se pitäisi tietää, että se on huumori, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Ja arjesta se huumori on otettava. Kyllä tänä päivänä ei oikean arkihuumorin päälle ymmärretä niin kuin ennen. Pierusta ei tarvinnut huumoria tehä, se on ainakin varma. Kyllä jos jollain pääsi pieru, niin hyvä oli, että pääsikin. Syövänhän siitä saa, jos pierua piättää. Ei siinä sitten tirskuttu eikä naurua väännetty. Asiallista oli kyllä kysyä, josko hernerokkaa tai kaalilaatikkoa oli syönyt. Pääsiäisenä ei tarvinnut etes kysyä, kyllä oli päivänselvää, että mämmihän se oli.

Tai sitten nämä nykyiset petipuuhista väännetyt härskit jutut. Ennen sitä tehtiin niin, että jos jäi aikaa ja töiltään ehti, sitä sammutettiin illalla kammarista valot ja mentiin peiton alle lempimään. Ei siitä sen koomin puhua tarvinnut. Että kyllä ei ennen ollut härskiä kuin voi, ja vain, jos oli liian kauan lämpimässä ollut. Ja olihan se tietenkin Hartikaisen Härski. Siinä vasta kunnon mies. Kyllä minä lämmöllä häntä muistan. Tietänneeköhän nuo nykynuoriso etes, kuka se Hartikaisen Härski oikein oli. Kyllä pitäis ihan yleissivistykseen kuulua kaikki Uunot kahtoa. Koulussa ainakin, jos ei muuten. Ja kyllä sais tämän Mielensäpahoittajankin kouluun ottaa pakolliseksi lukemiseksi. Siinä sitä olisi oppia kerrassaan. Elämästä ja oikeasta huumorista. Olisi se ainakin hauskempi, kuin Kymmenen pientä neekeripoikaa, mitä ne siellä koulussa varmasti vieläkin luetuttaa. Tai nykypäivänä se kuuluu olevan Eikä yksikään pelastunut. Kyllä ei kirja ole enää sama, jos nimeä pitää vaihtaa. Se on sama sitten vaihtaa koko kirja ja luetuttaa kaikilla tämä Mielensäpahoittaja. Kyllä näin on.

Ps. Lähetin Kyrön Tuomakselle postia, että tekisi sitten seuraavalla kerralla vähän pidemmän kirjan. Kyllähän minä huomasin, että oli niitä kirjoitettu enemmänkin. Seuraavaksi luen Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike. Mutta parempi se oli laittaa postia menemään, nimittäin kyllä ihminen tarvitsee myös kritiikkiä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Viuhahdus

Viime tekstin jälkeen aloin miettimään miksi kirjoitan blogia ja mitä sinne haluan kirjoittaa. Jotkut tekstit tuntuu itsestä vähän samanlaiselta, kuin voisi kuvitella tuntuvan, jos menisi ulos alasti seisomaan. Tai, että kävelisi jopa pikku lenkin. Ihan pokkana. Mutta toisaalta…ainahan niitä viuhahtelijoita on ollut. Ehkä tämä on vain oma sellainen ;)

Rahan takia olisi mukava kirjoittaa, mutta harmi vaan, kukaan ei maksa mulle siitä. Kyllä senkin ajan, minkä kulutan tähän näppäimistön näpyttämiseen, olisi voinut käyttää työhön ja siitä olisi saanut sitä rahaakin.

Mulla ei ole mitään selkeää linjaa, mistä kirjoittaisin. Vähän vain siitä, mikä nyt milloinkin mieleen juolahtaa. Mutta tarviiko olla? Ei kyllä tarvitse. itsekin olen tällanen ailahtelevainen tyyppi, niin olkoon jututkin sen mukaisia.  Niinhän se on radiossakin, että jos kanava ei miellytä, niin sitä vaihdetaan. Tai sitten sammutetaan radio. Ei tässä nyt niin suurta lukijakuntaa ole, että sen puolesta tarvitsisi miettiä. Kuka näitä sitten lukee. Tiedän, että jotkut näitä lukee ja tottakai haluankin niin, enhän mä tänne muuten kirjoittelis, kirjoittaisin päiväkirjaan. On mulla tosin päiväkirjakin. Tyhjältä näyttää sen sivut. Muutama rivi tekstiä ja se oli sitten siinä.

Todellisuudessa kirjoitan siksi, että rakastan kirjoittamista. Mun unelma olisi, että voisin vain päivät pitkät kirjoitella. Ja joku vielä maksaisi siitä. Pitää uskaltaa unelmoida, jos sitä saisi edes vähän reunasta siitä mitä tavoittelee :)


Näissä blogeissa on se juttu, että aina pitäisi olla niitä kuvia. Mutta, kun ei nyt ole. Ehkä voisin laittaa itestä sellasen viuhahduskuvan, mutta jätetään nyt tällä kertaa väliin.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Seisoimme kirkon ovien takana, kunnes suntio avasi ovet. Kirkon penkit olivat täynnä meidän juhlavieraita. Häämarssin sävelet täyttivät kirkon. En muista mikä sen häämarssin nimi on. Tu-tu-tu-tuuu tu-tu-tu-tuuuu tu-tu-tu-tuuu-tu-tu-tu-tuu tu-tu-tu tuuu-tuuu-tu-tu-du-tuu-duut...
Ensin piti odottaa hetki ennen, kuin kuului lähteä kävelemään. Kävelemään hitaasti häämarssin tahdissa alttarille. Ei osattu odottaa tarpeeksi kauan. Lähdettiin vähän liian aikaisin kävelemään, eikä mitenkään hitaasti. Vedin Tuukkaa perässä, oli niin kiire naimisiin. Nuoret rakastuneet täynnä onnea ja odotusta.
En osannut jännittää. Hymyilytti. Me kaksi täällä. Lupaamassa alttarilla tahtovansa rakastaa toista, kunnes kuolema meidät erottaa. Ei pienintäkään sijaa epäilykselle. Olisi voinut luvata vain rakastaa. En kyllä ymmärtänyt mitä tahtomista siinä tarvittaisi.

Tuosta päivästä on 12 vuotta. Tänäänkin rakastan, enkä tarvitse siihen tahtoa. Mutta tässä vuosien aikana olen kyllä ymmärtänyt mitä tuolla tahdolla tarkoitetaan. Kahteentoista vuoteen mahtuu paljon. Yhdessä ollaan oltu yli 15 vuotta, mikä on puolet mun elämästä. Vaikka tänään on helppo rakastaa toista, niin on meillä ollut paljon huonompiakin aikoja. Niitä päiviä, kun miettii, että miksi ikinä ollaan edes menty naimisiin. Niin, naimisiin. Silloin yleensä tuleekin mieleen se hääpäivä ja se, kun seisottiin alttarilla ja sanottiin "tahdon". Niissä mietteissä sen sanan merkityksen ymmärtää parhaiten. Niinä huonompina aikoina. Jos silloin ei olisi tahtoa, ei meitäkään enää olisi. Kun tahtoo rakastaa toista, niin on valmis tekemään työtä sen eteen, että rakkaus säilyy. Jos kaikki jättäisi pelkän rakkauden varaan, olisi tällä minun päällä ainakin turhaa yrittää rakentaa mitään pysyvää. Se, että tänään tuntuu, että halkean rakkaudesta, ei tarkoita etteikö huomenna voisi olla jo se päivä, kun mietin, miksi edes mentiin naimisiin. Jos niin käy, tulen ja poistan tämän tekstinkin, kaikkine rakkaushöpötyksineen ja tiedätte missä mennään. Ehkä myös tirautan parit kyyneleet oman suhteen surkeudesta. Ei voi tietää.
Sen kuitenkin tiedän, että hyviä päiviä meillä on enemmän, kuin huonoja. En tosin oo laskenut, mutta vaikka hyviä päiviä oliskin yksi kahta huonoa kohden, niin hyvän päivän arvo on tuhatkertainen huonoon nähden. Meillä mennään siis kevyesti plussan puolella. Ja hyvältä tuntuu.

On se vaan niin helppoa olla öllötellä tässä suhteessa, kun toinen tuntee sut melkeen yhtä hyvin, kuin itsekin. Huolehtii ja rakastaa, vaikka olisin kuinka ärsyttävä. Voin olla mun batman- yöhousut jalassa, hiukset pystyssä ja toinen kehuu, kuinka nätiltä mä näytän. Mä tottakai uskon (että jos kuljen tuolla kylillä batman -housuissa niin mä oon vaan niin söpö ne jalassa ;D).
On niin mukavaa nauttia näistä suhteen loma-ajoista, kyllä niitä töitä saa taas sitten tehdä, kun sen aika on.

Tänään keskityn tähän hetkeen ja nautin tästä päivästä. Rakastan mun miestä tänään yhtä paljon, kuin 12 vuotta sitten alttarilla. Olen mä vaan saanut kertakaikkisen hyvän(näköisen) miehen. Tuossa se nukkuu viressä, niin taidankin kaivautua kainaloon...  Me ollaan niin ansaittu tämä! Tuukka <3








perjantai 24. huhtikuuta 2015

Elämä pikakelauksella

Tätä nykyä elämä tuntuu olevan jopa enemmän, kuin hektistä. Tuntuu, että kello pyörii nopeammin, kuin on mahdollista. Elämä tuntuu etenevän pikakelauksella. Nukkumisesta ei voi enempää tinkiä. Omista menoista on tingitty jo, eikä niitä juurikaan ole.
Omat harrastukset suoritan tätä nykyä suurimmaksi osaksi HIIT-treenillä (high intersity interval training) kotona. Ideana on, että treeniin käytetään vähemmän aikaa, mutta tehdään treeni kovalla teholla. Tehokasta ajankäyttöä sekin, eikö?

Eiliselle(kin) päivälle olin suunnitellut lenkkiä, mutta siskon takan maalauksessa meni aikaa enemmän, kuin laskeskelin (kyllä, lasken jatkuvasti aikaa, milloin ehdin tehdä mitäkin ja kuinka kauan missäkin hommassa menee). No, eipä siinä sitten mitään, tein uuden suunnitelman: kun olen kotona ja mies lähtenyt salille, otan juoksumaton ja katson samalla espanja extaa (olen opiskellut espanjaa ja tuolta löytyy hyviä opetus -sarjoja kotiin, löytyy myös englanniksi). Tehokasta sekin, eikö? Juoksumatolla juostessa voi hyödyntää aikaa ja opiskella.

Olin kotona 21:15. Miehen olisi pitänyt lähteä salille jo 21. Laskuvirhe! Olin kyllä pyytänyt lapsenvahdin tuolle välille, mutta niin vain oli hänellekin tullut ylimääräistä puuhaa ja lähtö oli venynyt. Lähti sitten koiran kanssa lenkille.
Ite istuin sohvalle väsyneenä. Mietin kulunutta päivää: Koululaisten aamurumba, lääkäriajan varaamista, aamupalaa, toisen päivähoitolaisen lähtövalmistelut, paikkojen pikajärkkäystä, työpalaveri, lounaan laittaminen, poika lääkäriin (Jamil tippui majasta todella korkealta pää edellä, mutta on, Luojan kiitos, kunnossa), juosten kaupassa, ostokset kotiin, pystykahvit, työmaan kuvausta, kotiin laittamaan ruokaa, ruokailu (jonka jälkeen istuin kyllä pitkään kahvilla), siskolle maalaushomiin, ja viimein kotiin. Että ei siinä sitten muuta kuin asettamaan juoksumatto asemiin...?

Minäpäs teinkin niin, että otin ja menin suihkuun. Suihkun jälkeen kotivaatteet päälle, villasukat jalkaan ja kasa tyynyjä sohvan nurkkaan. Laitoin faceen päivityksen: "Aion kokeilla millasta on olla kotona". Kello oli "vasta" 22:14, ja minä se otin kirjan käteen (ihan oikean kirjan, en e-kirjaa), käperryin sohvan nurkkaan viltti päällä ja nautin olosta! En siivonnut, en juossut, en opiskellut, olin vain.




Aamulla tilanne oli kuitenkin sama, kuin vaikka olisin nuo kaikki tehnytkin. Kämppä sekasin, lihakset jumissa ja pää rullasi aikatauluja. Ainut ero oli se, että väsytti vähän vähemmän. Hyvä minä!