torstai 26. syyskuuta 2013

Tyttöretki :)

Noooonni. Nyt on enää yksi yö, että päästään viimeinkin mun prinsessamuruliinin kanssa KAHDESTAAN reissuun. Me tehdään oikee tyttöretki. Niinku meidän Timi joskus 7v suunnitteli, että sitten kun ne on isoja ja ne asuu niitten vaimojen kanssa talossa, missä niitten vaimojen vanhemmat asuu yläkerrassa, niin ne tekee sitten aina välillä äijäretkiä. Sinne ei oteta naisia ja siellä vaan parkourataan kokoajan. Mutta tää on TYTTÖretki! Me supatetaan ja kikatetaan ja ollaan vaan ihan rauhassa ilman yhtäkään meidän perheen miespuolista tyyppiä. Jesss! Me ei olla käyty koskaan, ei siis koskaan missään reissussa kaksin, ja nyt mennään oikeen Ouluun asti veljen perheeseen kyläilemään. Ollaan me tietty käyty shoppailemassa ja syömässä ja sen sellaista...



Ollaan me myöskin leivottu (joskus) ja tehty ruokaa yhdessä. Jemina rakastaa molempia hommia




Mutta niin harmi, kun se onkin, niin tämä pikkuneiti jää monesti ihan liian vähälle huomiolle vilkkaitten ja touhukkaitten poikien rinnalla. Kun toinen on niin reipas <3 Meidän vauvakin tykkää Jeminasta niiiiin paljon. Kulkee välillä vaan perässä ja tahtoo syliin. Ja Jemina tykkää hoitaa ja paapoa <3

Nyt sitten ollaan tässä laskettu öitä ja pinnistelty, että jaksetaan odottaa...aamulla lähdetään! Autolla mennään ensin Tampereelle ja ollaan eka siellä päivä ja sitten jatketaan Ouluun. Ja maanantaina tullaan lentokoneella takaisin. Vaan mä ja mun rinsessa <3

tiistai 24. syyskuuta 2013

Nälkä...mikä ihana tekosyy

Mikä se tässä maailmassa herättää tunteita, jos ei ruoka. Mä niin rakastan ruokaa. Mietin sitä...lähes kokoajan. Oli aika, jolloin suorastaan vihasin sitä. Se sai vatsan kipeäksi, nivelet kipeäksi, väsytti ja ärsytti. Silti oli syötävä. Mutta silloin söin niin harvoin, kuin mahdollista. Mikä oli mulla kaksi kertaa päivässä. Ja silti...mietin sitä aina silloin ja mietin sitä aina nyt.
Siskon kanssa aina nauretaan, kun soitellaan ns. ruokapuheluita. "Tiiätkö se ja se ruoka, kun siihen laittaa sitä ja tätä, niin se maistuu niiiiin hyvälle!" Ja jos jommalta kummalta kysyy, mitä mietit, niin vastaus on: "ruokaa, RUOKAA, ruokaa" ;)

Toisinaan oikeen suututtaa, jos ruoka on niiiin hyvää, että tulee syötyä vähän liikaa. Toisinaan ärsyttää, kun haluaa tehdä, jotain erilaista ruokaa, eikä ole tarvikkeita. Ja tarvikkeet on tietenkin niitä, mitä lähikaupasta ei löydy. Toisen ruuan kun saa syötyä, täytyy jo alkaa miettimään seuraavan valmistusta. Mieheni kammoaa puheluita siihen aikaan päivästä, kun pitää alkaa päivällistä suunnittelemaan. "Mitä me tänään syödään, mitä sä haluut syödä" (teen kuitenkin loppujen lopuksi sitä mitä itse haluan syödä). Mutta haluan kuitenkin puhua siitä ruuasta.
Helposti voisi ajatella, että jos rakastaa ruokaa, niin rakastaa hampurilaisia, pizzaa (sitä kyllä rakastan), pikaruokaa. Mutta sen voin sanoa, että itse syön kyllä tosi terveellisesti. En kuitenkaan ole nipo, saa ihminen myös herkutella, ehdottomasti!

Tässä nyt kuitenkin yksi helppo ja nopea ruoka. Sovellettu Alaskanseiti-paketin ohjeesta. Voit tietenkin myös itsekin soveltaa tätä ohjetta. Aikaa menee kaikkinensa n. 20-30min, riippuen tahdista ja lisukkeesta.

Tarvitset broilerin fileesuikaleita 300g, 2-3 porkkanaa, paprikasuikaleita (itse käytän pakastesuikaleita), currytahnaa, suolaa, kookosöljyä (tai -öljyä)

Kuori porkkanat. Laita pannulle loraus oliiviöljyä. Kuullota porkkanoita pari-kolme minuuttia ja lisää paprikat. Paista pari minuuttia (Aloita samalla lisukkeen valmistus)

lisää broilerin fileesuikaleet ja paista niin kauan että lihat ovat kypsiä. Lisää suolaa vajaa tl, kukkurallinen tl currytahnaa ja reilu tl (tai maun mukaan) kookosöljyä. Anna maustua vähän aikaa...

Tarjoile esim. quinoan (tai riisin)kanssa sekoitettuna

tai vaikka salaattina

NAM!

Tähän pienenä loppukevennyksenä kuva edellämainitulta siskoltani saamasta luomuporkkanasta. Miksi lie tämä kyseinen yksilö löysi tiensä minun ruokaan. Tässä se tulee...








maanantai 23. syyskuuta 2013

Minne mun mieli jäi?



Huh, on ollut aika tiukka viikonloppu opiskelujen parissa. Lihaksia, liikkeitä, kestävyyttä, maximia, sarjoja, toistoja jne. jne. Hirrrrveen paljon asiaa. Aivan loistavat opettajat, jopa niinkin, että kaikki tämä tieto on päässyt perille :) Joillain ihmisillä on aivan uskomaton taito saada sanoin ja elein tuotua kaikki asiat esille niin, että ne ymmärtää. Ja muutenkin vetää se homma niin putkeen. Ja meidän ohjaus oli juurikin sellaista (voin kertoa, että itse en kuulu niihin ;) ) Ja kyllä, musta tulee aivan loistava kuntosaliohjaaja. Ehdottomasti.

Mikä myös on mahtaavaa, niin se, että saa olla samanhenkisten ihmisten kanssa. Tekee todellakin hyvää. Vaikka onhan se aina pomppaus hypätä todellakin tiiviisti työskentelevään opiskeluporukkaan tästä kotiopiskelun keskeltä. Vähän kuin hyppäis toiseen elämään. Meillä on siellä tosiaankin ihan loistava porukka. Erilaisia ihmisiä erilaisine taustoineen, mutta kaikissa tietty samanhenkisyys. Ja kyllä, voisin puhua tästä nyt loputtomiin. Juuri mitään muuta ei nyt ole mielessä. Pari kirjaa pitäisi nyt lukea ja jatkaa tätä kotona opiskelua.


Yöllä tosissaankin mulla oli aivan mahtavat opiskelut itseni kanssa. Jostain syystä nukuin vähän levottomasti ja heräilin vähän väliä. Jotenki oli sellanen fiilis, että se kuulu siihen opiskeluun. Että jos heräsin oikealla kyljellä niin mitä teki nelikulminen lannelihas saatikka hauis, että olin siihen päätynyt. Ja seuraava herätys piti tapahtua selällään, ja tämä liike piti olla tehtynä pakaralihaksia käyttäen. Siinä minä sitten pyörin koko yön pakarat ja hauikset hytkyen. Ja tosi tärkeenä. :D

Että jos sitä ottais tämän päivän nyt ihan rennosti ja lepyttelis tuota nuorimmaista poikaa, kun se oli niin kovin loukkaantunut, kun äiti oli pois koko viikonlopun. Eilen en saanut edes katsoa siihen päin ilman, että se olis alkanut huutamaan. Nyt meidän välit on taas ok ;) <3
Ja rupeaisi kaivamaan sitä omaa mieltä tuolta lihaksien ja liikkeiden uumenista :)


perjantai 20. syyskuuta 2013

Riehakasta opiskelua

Se olisi sitten opiskeluviikonloppu edessä. Nyt starttaa kuntosalivalmentajan osuus personal trainer putkessa. On tätä odotettu. Sen huomaa, kun on oikea ala valittuna, niin sitä ei millään malttais odottaa, että saa taas uutta tietoa ja taitoa. Onhan tässä opiskelussa haasteensakin. Osa opiskelusta tehdään kotona, niin täytyy osata tässä arjen keskellä keskittyä. Ja mikäs tässä on opiskellessa...



Toisinaan, kun opiskelee kotona, saattaa talossa tapahtua jotain, mitä ei haluaisi. Lapset kyllä huomaa, jos äitin pitää kekittyä johonkin. Tässä eräässä tilanteessakin oli niin, että kun minä kävin olohuoneessa, niin siellä leikittiin nätisti. Sitten kun käänsin selän, niin hirveä meteli ja tällanen meno...



Lapset on siltäkin osalta sulosia, että ne luulee, että jos ei näe, ei myöskään kuule. Riittää, kun selän kääntää niin sama meno voi jatkua. Edistystä siihen nähden, kun parivuotiaana luulevat, että kun laittaa silmät kiinni, niin kukaan ei näe. No eipä tuo hirveesti haittaa, jos tuossa hyppivät... mutta toinen sohva... auta armias, jos siinä hypitään!  ;)

Onhan tuo ihan mielettömän kiva nyt itse lähteä koululle opiskelemaan, niin voi ihan rauhassa keskittyä ja olla. Treenikamppeet kassiin vaan ja yhtä iso kassillinen evästä, niin niillä pärjään pitkälle. Kohta kurvaan tienpäälle. Vauhdikasta viikonloppua! Ps. Eväskassi ei mahdu kuvaan ;)



keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Etpäs saakkaan ;)

Musta on kivaa, kun miehellä on tuossa vähän matkan päässä työmaa. Pääsee aina ruokatunnilla kotiin syömään. Musta on kiva tehä Tuukalle ruoka ja onhan se kiva nähä sitä kesken päivääkin vaikka mitään en myönnä ;). Oon siis tosi hyvä vaimo, ehdottomasti ;)

Eilen aattelin sitten, että teenpä ruuaksi jotain mistä tuo ukkokulta oikeen tykkää ja laitan vähän kivemmin ruuat esille ku yleensä. Päädyin itsetehtyihin jauhelihapihveihin (jääkaapissa oli vaan jauhelihaa ;) ), perunoihin ja salaattiin.
Tein salaatin valmiiksi ja keitin perunat. Kun olin paistanut pihvejä sen verran, että ajattelin että nyt vois Tuukka lähteä ajelemaan kotiin, niin lähetin kuvaviestin Tuukalle:

kohta..

Tulikin sitten vastausviesti: -No just, mä oon Mäntälässä
Ainii, en ollut muistanut, että tänään se menikin sinne. Varmasti tästä viestistä välittyi sellanen viesti, että hei kulta, mä aattelin ihan vaan ilahduttaa sua, en ollenkaan ärsyttää ;)
Täytyi sitten syödä meidän nelivuotiaan kanssa kahden. Ja kyllä maistui. Jamilkin sanoi että NAMM! NAMM! ja se se vasta onkin jotain. Teinkin pihvit vähän eri mausteilla kun yleensä ja ihan takuulla teen enskerrallakin. Oli pakko mainita myös Tuukalle kuin hyvää ruoka oli *ups
Jamilin kanssa sitten nautittiin ruuasta ja riittihän sitä sitten lämmitettäväksi päiväruuallekin. Mutta eipä se ollutkaan sitten lähimainkaan niin hyvää lämmitettynä, kuin justiin paistettuna. Pari kuvaa ruuasta ja lopuksi vielä pihvin resepti





400g kalkkunajauhalihaa
n.1dl quinoa-hiutaleita
2 kananmunaa
spruutaus tomaattipyrettä
n.1tl suolaa
mustapippurirouhetta
oreganoa
hotshot-suolaa

Sotketaan kaikki aineet sekaisin ja annetaan taikinan turvota...joku 10min.
Itsellä on noita ruoka-aineallergioita niin siksi nämä raaka-aineet. Tästä voi korvata hyvinkin kalkkunajauhelihan jollain muulla, hiutaleet voi laittaa kauraa tai vehnälesettä tms.
HotShot suola sisältää cayannepippuria, mustapippuria ja suolaa, joten niitä voi ihan erikseenkin laittaa.
Mutta tuo oregano teki ihan mielettömän hyvän maun ruokaan, vaikka en siitä yleensä niin välitäkkään.
Helppoa ja herkullista!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Ihana rakas rasavillini!

Mulla on poika. Tai poikia on kyllä neljäkin. Mutta mulla on poika, joka on hieman erilainen. Tai erikoinen. Tai poikkeava. Tai mitä siitä ikinä haluaakaan sanoa. Hän on se ensimmäinen. Poika, kuka heti synnyttyään katsoi äitiä tarkkaan silmiin. Ja isää. Ja tarkisti ympäristön. Tarkkaili.
Poika, jonka kehitystä seurattiin tarkkaan. Ihmeteltiin, odoteltiin, oltiin ylpeitä. Oltiin innoissaan joka uudesta asiasta mitä tämä pieni ihminen oppi ja teki.
Neuvolassa kerrottiin, miten poika kehittyy. Puolivuotiaana osasi sanoja. Käveli tukien. Neuvolakortin kuukausittaisen kasvun ja kehityksen ruudukoissa ainoastaan kaksi rastia osuu väylälle, jonne kehityksen tulisi sijoittua. Ensimmäinen hammas ja istumaan nousu. Istumaan nousukin ensimmäiseen mahdolliseen ruutuun. Kaikki muut ruksit on alueella, jossa kehitys on huomattavasti normaalia aikaisempaa.
Innostus muuttui huoleksi. "Äidit ja isät monesti kuvittelevat, että lapsi osaa asioita, kun oikein odottavat, että lapsi kehittyy", sanottiin yleensä neuvolassa. Ja vähän hymähdeltiin. Neuvolakorttiin ilmestyi joka käynnin jälkeen teksti: Vilkas poika, motorisesti kehittynyt. Kerrotaan, ettei huolta ole, koska poika lukee Aku Ankkaa(!). Äiti jankuttaa joka neuvolakäynnillä. Mutta äiti on väärässä. Jotkut lapset vain ovat vilkkaita.




Aika kulkee, eletään tämän pojan tahdissa. Laitetaan laastaria, puhalletaan kolhuihin. Juostaan, joustaan, juostaan. Haetaan karkulainen pyöräretkeltä, naapurin pakasteelta jäätelöä syömästä. Korjataan vesivahingot, maalautetaan autot. Ihmetellään raivareita, pidetään kiinni, rakastetaan. Selvitetään ongelmia päiväkodissa, eskarissa, koulussa. Selitetään ja setvitään, puolustetaan ja torutaan. Yritetään ymmärtää. Palkitaan, istutetaan jäähyllä, halitaan.
Halutaan selitys. Ei saada. Kasvatustamme arvostellaan, pidetään löysänä, epäillään jopa väkivaltaa. Epäillään nuorten vanhempien kykyä kasvattaa lapsia. Jotkut ymmärtää, jotkut ei. Vanhemmat tietää, että kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin pitäisi. Poika on älykäs ja motorisesti todella lahjakas. Mutta on asioita, joista huomaa, ettei kaikki ole kunnossa. Mitä enemmän aikaa menee, sitä enemmän poika kärsii. Ei niin, ettäkö pojan elämä olisi kärsimystä. Ei. Poika nauttii ja menee ja tekee. Poika liikkuu kokoajan. Pyörii ja pomppii. Mutta, poika tietää, että hänessä on joku osa, jota ei ymmärretä.

Koulussa menee huonosti. Asiat kyllä opitaan, poika on fiksu. Mutta luokka on rauhaton. Poika häiriköi tunnilla. Ei osaa rauhoittua. Koululta soitetaan. Koululta laitetaan viestiä. Läksyt on tekemättä, tunnilla ei totella, puhutaan ja pölistään ja häiritään. Mitä tehdään?

Saahan sitä kysyä, saahan sitä miettiä, saahan sitä setviä. Ongelma kyllä tiedetään, joten saataisiinko viimeinkin syy, vaikka resurssit ei meidän lapselle asti riittäisikään?!

Niin ylpeä olen tästä esikoisestani, että laitanpa tähän pari lyhttä videopätkää raksustani :) Tehkääpä perässä ;)



perjantai 13. syyskuuta 2013

Kiirettä pukkaa

Tää rouva on ollut aika kiireinen, mukamastaan. On oikeen käynyt vieraita ja on ite käyty kutsuilla tavallisten harhaanajamisten kanssa. Vielä pysytään kuitenkin kymmenissä ohiajetuissa kilometreissä. Jos rupiaa mittarit näyttämään sataa yliajettua kilometriä niin sitten vasta lopetan ajohommat. Enkä ollut tällä erää edes yksin. Suunnistajat oikeen ;)

Tänään on lenkkeilty kahteen otteeseen. Aamulla siskon kanssa ja illalla ystävän kanssa. Välissä käytin lapsia telinevoimistelussa, olisin kuulemma saanut itekki mennä mukaan (kun olis niin tehnyt mieli), mutta tällä erää ei ollut jumppavaatteet päällä. Ens kerralla sitten :) Nyt tyydyin näyttämään pari liikettä, mitkä jopa minä osasin. Saatoinpa jopa vaikuttaa pätevältä, kun eihän kukaan tiennyt, etten mitään muuta olis osannutkaan :D Eiköhän sekin asia korjaannu.

Mun siskontyttö on ommellut mulle ihanan lenkkipipon, niin aivan pakko esittää sitä. Eipä olis illan lenkkikaverikaan arvannut tekijää. Kyllä nyt kelpaa juosta :) Mähän oon suorastaan oikee linssilude ;)

Tässä sitä on vaan parin päivän aikana miettiny, kuin kivaa on tuntea erilaisia ihmisiä ja omistaa monia ystäviä. Siis kun mä rakastan olla ihmisten kanssa. Kavereissakin on paljon luonteeltaan niin erilaisia persoonia. Se on vaan niin hauska vaihtaa ajatuksia toisten kanssa ja ihan vaan lämpimikseen löpistä. Voin hyvinkin jutella ihan oudoillekin ihmisille. Jotkut tykkää, jotkut vaan kattoo pitkään eikä sano mitään ;) eipä siinä, eihän se pakko ole.
Eihän sitä tiiä toisesta ihmisestä päällepäin mitä toinen pitää sisällään. Pitää tutkailla ;) Ja aina löytyy jotain hyvää.
Ite ainakin koen, että saan niin paljon itelle monistakin hetkistä, vaikka vain ihan hetkellisistä, mitä on toisten kanssa viettänyt. Outojen tai tuttujen. Ei voi muuta kun kiittää näistä hetkistä <3
On todella harmi, että monilla jää näitä hetkiä kokematta ennakkoluulojen, kateuden tai muun yhtä turhan asian takia. Miksi ei voi antaa ihmisten olla sellaisia, kun ne on. Se se vasta köyhää oliskin, jos kaikki olis vaikka samanlaisia ku minä (yllättäen). Mä en esim. pääsis lenkille, ku mun lapsenvahtikin haluais lähteä. Mun hyvät jutut ei kiinnostais ketään ku ne on jo niiiiiin kuultu. Mukavat rupatteluhetket muuttuis tähän: " Ootko muuten kuullu, kun mulle sattui niin, että...". " En oo mutta mä tiiän justiin miltä se tuntuu"; "Tiiäkkö, mä aloin opiskelee" "Joo... Niin meki".
Se se vasta olis jotain se. Ei vaan. Eletään ja annetaan muidenkin elää!!