Olihan se somaa, tuo teinirakkaus, mikä sitten aikanaan muuttui ihan vakavaksi suhteeksi. Tosissaanhan sitä on oltu alusta alkaen, mutta vakavuudella vain tarkoitan sitä, kun tuo teini-iän tunteet potenssiin sata alkoi väistyä ja tilalle tuli jotain arkista ja ymmärrystä siitä, että tuo arkisuuskin kantaa.
Tuosta yhdessäolon ajasta erossaolon ajat on ollut aika lyhkäsiä. Muutaman kerran vuodessa molemmat ollaan käyty sellaisia viikonloppureissuja omien kavereiden kanssa. Mökkeilemässä, prätkäilemässä tai muuta sellaista. Ja viime syksynä Tuukan viikon reissu lappiin. Mutta nyt! Tuukka on viikon pois. Samanmoisella viikon reissulla lapissa, metsästämässä ja kalastamassa. Ja mä oon niiiiin ikävissään. Kännykällähän ei siellä tee mitään. Verkkoyhteyttä ei vain ole. Sinne meni, niinku tuo meidän kuopus välillä sanoo. Vielä neljä yötä, että saadaan talon isäntä takaisin.
On se vaan niin rakas ja ehkä tämä vähän kertoo siitä, että herraa kaivataan kotiin, kun illalla pitää ottaa itkevä koira sisälle, yksi lapsista ei ikävissään suostu nukkumaan omassa sängyssä, vaan haluaa nukkua poikien huoneen matolla. Kolme kömpii yöllä viereen ja nuorimmaisen vieressä valvot tunnin aamuyöstä. Ei tarvii miettiä miksi.
Tässä kuva viimesyksyn reissusta...
Tässä ikävissään sitä muistaa kaikkia mukavia juttuja suhteen ajalta. Tuntuupa melkeen, että ainahan meillä on ollut vaan hyviä päiviä, huonoja muistakkaan. Vaikka onhan niitä ollut. Kenellä ei olisi. Voin ihan rehellisesti sanoa, että meillä on ollut vaikeuksia parisuhteessa enemmän, kuin monella muulla. Mutta voin myös yhtä rehellisesti sanoa, että vaikeuksia on ollut myös vähemmän, kuin monella muulla. Juttu on siinä, että miten asiat hoidetaan vai jaksaako niitä edes hoitaa. Lähipiirissä pariskuntia eroaa ja se saa aina miettimään omaakin suhdetta, että missä sitä mennään. Parisuhteessa kun aina riittää tekemistä. Juuri, kun tuntuu niin seesteiseltä, sitä tajuaa, että tämän seesteisyyden eteen joutuu kuitenkin tehdä töitä. Rakkaus onkin siitä ihmeellinen, että se ei kulu käyttämällä. Pitää vain muistaa käyttää.
Useinhan ulkopuoliset ei näe sitä, mitä suhteessa tapahtuu silloin, kun muut ei näe. Kyllähän suurin osa ihmisistä osaa pitää jonkinlaista kulissia yllä, kun paikalla on muita. Olishan se hirveetä katsottavaa, jos kaikki toisivat riitansa ja vaikeutensa esille kaikelle kansalle. Niille avautumisille on kyllä aikansa ja paikkansa. Aika usein sitä tulee näitä hetkiä että "miten te muka voitte erota, teillähän menee aina niin hyvin". Tuskinpa kellään menee. Pitää vain muistaa, että suhteessa kuitenkin tarkoituksena on, että hyviä hetkiä olisi enemmän, kuin huonoja hetkiä. Ihan selkeästi.
Mikä sitten on meidän "pitkän" suhteen salaisuus, sitä en ihan tarkkaan tiedä itsekään. Se mikä meillä on aika vahvana, on musta huumori. Jos meillä on vaikka jokin todella todella arka paikka, me kyllä viljellään mustaa huumoria ihan Porvoon mitalla. Eikä se tarkoita, että tilannetta ei otettaisi vakavasti. Sillä tavalla vakavasti, kun se pitää ottaa. Huumorin kautta on toisinaan myös helpompi herättää keskustelua vaikeistakin jutuista. Kaikillehan tämä ei ole ihan luontaista, eikä siihen kannata siinä tapauksessa ryhtyäkkään. Meillä se vaan toimii.
Ja toinen juttu on läheisyys. Me eletään ns. iholla. Sama on lasten kanssa, meillä halaillaan paljon.
Vaikeissa tilanteissa aivot heittää alkukantaisen stressireaktion päälle. Taistele tai pakene, tiikeri on kannoilla. Valitsemme taistelun. Toisinaan sitä yrittää kipittää karkuun sen minkä jaloistaan pääsee, mutta kun kompastuu ja tiikeri saavuttaa, on pakko kuitenkin vielä kokeilla taistella. Minähän en hevillä luovuta!
Sitten meillä on vaan se Juttu… fiilis, tunne, olo, miksi sitä ikinä haluaakaan sanoa. Se on vaan se Juttu.
Onhan se herkkää... Kaikkea se ikävä saakin aikaan ;)
Kun kerran tälle linjalle lähdettiin niin täytyy päättää sanoihin, mitkä valitsin seiskaluokalla mun tunnuslauseeksi:
Tunnustakaa rakkautenne ja tappakaa toisenne ;)
……tulis jo se Tuukka kotiin….
