Nuoruus, tuo kasvatusvirheen tulos

Tämä on iänikuinen jutunaihe. Hyvät nuoret, pahat nuoret, hyvät vanhemmat, huonot vanhemmat. Nuorisohan on värikästä sakkia. Toiset on "kilttejä" vanhempiaan kunnioittavia, toiset taas kokeilevat kaiken mahdollisen ja mahdottoman.

On miljoonia asioita, mitkä vaikuttavat nuoren käyttäytymiseen. Sivustahan sitä näkee vain nuoren käyttäytymisen, ei sitä mistä se johtuu. Vanhemmat seuraavat jälkipolven touhuja monesti kauhuissaan. Usein toisten lasten touhuja. Omat lapset on ehkä vielä vähän nuorempia, ehkä ala-asteikäisiä. Tai ehkä vain niitä kilttejä.

Sitä mietitään miten muiden perheiden teini-ikäiset voivatkaan olla niin hirveitä. Miten heidän vanhemmat antavat nuorten käyttäytyä noin? Minä kyllä antaisin ympäri korvia, enkä sietäisi moista käytöstä. Tai vain kieltäisin, se kyllä riittää meidän murulle.

Että muiden nuoret kehtaavatkin rällätä mopoillaan, että kehtaavatkin notkua kylän nurkilla syljeskelemässä. Meillä se on sitten aivan toista, kunhan tuosta kasvavat. Kauluspaidat on ja rusetit. Tulevat kotiin seitsemältä, kun ovat olleet toisella rusettikaulaisella tekemässä koulutehtäviä ja ehkä hieman juomassa teetä.

Sitä aika avoimestikin arvostella toisia vanhempia ja heidän kasvatustaitojaan. Sehän on aivan täysin kasvatusvirhe tuo koko nuoruus.

Nuoruushan on irrottautumista omista vanhemmistaan ja kasvua itsenäiseksi minäksi. Toisilla tämä prosessi on vaikeampi ja tie voi olla hyvinkin kivinen. Toisilla tämä käy ehkä hieman kivuttomammin, mutta varmasti omat vaikeutensa saa jokainen nuori. Nuori on ailahtelevainen ja keittää monenlaista soppaa, kokeilee, onnistuu, epäonnistuu. Me ei tiedetä päältäpäin mitä nuoren elämässä tapahtuu. Ei tiedetä mitkä kaikki asiat vaikuttavat käyttäytymiseen. Syytetään niin helposti vanhempia, kun ovat näin päästäneet nuorukaisensa valloilleen. Ei nähädä sinne kotiin, kuinka siellä istutaan ilta illan perään keskustelemassa vanhempien kesken ja nuoren kanssa. Ei nähdä niitä epätoivon hetkiä eikä itkuja. Nähdään huono äiti, huono isä, epäonnistunut, välinpitämätön.

Entäs näkeekö kukaan sitä, kun rusettikaulainen muruliini arvostelee koulussa tätä kasvatusprosessin epäonnistumista sellaisella hetkellä, kun tämä kipuilee juuri pahimmoilleen arvostelun aiheen kanssa. Jos kerrankin on laitettu kouluun ne vaatteet, jotka tuntuvat eniten omalta. Ne joita ei uskaltanut aikaisemmin laittaa. Ja juuri silloin...se rusettikaulaisen tirskahdus. Se nuoren tunne, kun ei kelvannutkaan.

Entä se hetki, kun nuori notkuu kaupalla ja aikuinen käskee mennä jonnekin muualle notkumaan. Nuori käskee kalkkiksen painua ite sinne mistä on tullutkin. Se järkyttävän huonosti kasvatettu nuori. Näkikö kalkkis, että nuori sai juuri nyrkistä koulussa. Ei onneksi nähnyt ne koviskaveritkaan. Nuori yrittää vain olla vahva ja pärjätä. Pärjätä itse.

Ei huomata sitä, kuinka omat lapset tarkkailevat sitä keskustelua kotona, missä arvostellaan mahdollisesti aika avoimestikin toisia vanhempia, puidaan nuorten käyttäytymistä. Mitä omat lapset tästä oppivat? Kenestä tulee rusettikaulaisia, kenestä rusettikaulaisia tirskujia, kenestä kasvatusprosessin epäonnistumisia? Lapset ja nuoret kuulee keskustelut kyllä, jos kuuloetäisyydellä ovat.

Sitäpaitsi... Kaikkihan me vanhemmat ollaan oltu nuoria. Itekki oon tehnyt vaikka mitä mahdollista ja kattokaa mitä musta tuli -> yksi maailman rehellisimmistä ihmisistä  ja muutenkin kaikinpuolin ihana ja tykätty ihminen ;D ;D Aatelkaa, siitä muiden vanhempien inhokista, kenen kanssa ei annettu omien rusettikaulaisten olla.

PS. Täytyy illalla lisätä kuvia tai tehdä uusi postaus kuvien kera nuoriin liittyen

Kommentteja?

Vilkkaat lapset vaatii villit huvit!

Sanotaanko, että arki ylivilkkaiden lasten kanssa ei ole aina (lähes koskaan) helppoa. Rikasta kylläkin, mutta välillä tuntuu, että kun saisi vaan sellasen kypärän, ettei näkisi tai kuulisi mitään. Tai sieltä voisi näkyä vaan aurinko, joka lämmittäis mieltä.

Niinkuin esimerkiksi nyt, kun olen kipeänä. Lapset huomaa, etten jaksa olla niin skarppina ja käyttää jokaisen mahdollisen hetken hyödyksi. Tai tottapuhuen, jos lapsille ei ohjaa jotain tekemistä, niiden energia vaan purkautuu riehumiseen.

Eilen katsoin ihan huvikseni, miltä touhu näyttää, jos en puutu siihen hirveesti.

Yritin laittaa tähän videon tilanteesta, mutta jostain syystä se ei nyt onnistu niin valitsin tämän kuvan tilalle. Tästä meidän vierestä kesäisin kulkevasta veturista kuuluu samanmoinen pauke, kolina, pihinä ja puhina kuin meidän poppoosta. Ja kaikki mitä on tiellä niin lentää kyllä aika joutuin pois edestä. Ja se höyry mikä siitä nousee, lähtee mun päästä ;)

Lauantaina taas, kun olin itse koulussa, täällä kotona oli sellainen päivä, että voi miesparkaa. Vauhtia ja vaaratilanteita on kyllä aina, mutta joskus on sellaisia päiviä, että kun sille linjalle lähdetään, sitä jatkuu sitten koko päivän. Kun olin lähdössä koulusta kotiin, mieheni oli laittanut tällaisen face-päivityksen:

Ensin jamil tuli ja sanomaa mulle ku olin ulkona nukuttamassaa Milonii et lasimuki hajos lattiaa. Ajattelin et käyn sit siivoo ku Milon nukahtaa. Pojat (Jamil ja Emilio) juoksi liiketilaa ja viidensekunnin kuluttua ankara kilinä ja minä juoksen kattoo ni rengaskeinu ikkunasta läpi. Enimmät sirpaleet siitä sivuun ja sisälle siivoomaa ni johan se oli vesi turvottanu laminaatin. Kun nämä sain siivottua ni huomasin että lasipintainen taulu oli oli lattialla palasina. JA REBEKKA ON KOULUSSA!!!

Ja mitä mä tein? Nauroin! Laitoin kommentin "Kulta...Mä oon kohta kotona ;)" 

Kokemusten Turkki

NoniH! Sitä me kuultiin Turkin matkalla useaan otteeseen, yleensä biitsipojan huudahduksena. Enää ei voi edes käyttää sitä sanaa itse. Ja nyt myös huomaa kuinka me Suomessa käytetään sitä kokoajan. "Noniin, mennääs tonne", "Noniin, katsotaan mitä tästä tulee" Ihan mitä vaan :)

Olihan tuo kokemus. Käydä Turkissa, Alaniassa. Sitä kun matkalla miettii niitä kaikkia kivoja juttuja, mitkä jää varmasti muistiin pitkäksi aikaa: kauniit maisemat, hyvä ruoka, ystävälliset ihmiset jne jne.

Ja nyt ollaan kotona. Päälimmäisenä mielessä oleva matkamuisto on kuitenkin seuraavanlainen:
Matkaseurueemme miespuolinen matkaaja oli etsinyt sanakirjasta jotain sanaa ja törmännyt vahingossa lauseeseen "step on the shit" tai jotain vastaavaa. Naurettiin tämän lauseen hyödyllisyydelle. Niimpä sitten eräänä iltana, kun tultiin hotellille, mentiin hissillä omaan kerrokseen. Hississä oli havaittavissa pientä kulmien kurtistusta ja pälyilyä samaan tyyliin, kuin tilanteessa, jolloin p***a haisee, mutta kukaan ei tunnusta. Hissistä lähtiessä oli pakko palata hissiin takaisin ja niimpä niin.... niin järkyttävää kun se olikin, niin sitä itteään siellä hissin lattialla oli. En tarvinnut enää sanakirjaa, kun menin ilmoittamaan hotellipojalle ongelmasta :D

On mulla toinenkin muisto. Se, kun siskoa vedetään jollain ihmeen kärryllä ambulanssiin. Ei kai portaissa sentäs tarvii keventää?!
Pillit soittamaan ja kaasu pohjassa turvalliseen Turkkilaiseen liikenteeseen. Ei kait potilas turvavyötä tarvii, onhan se jo valmiiksi lanssissa, jos jotain sattuu. Mitäs ne keilatkaan auton tiellä haittaa, nehän saa kätevästi kumoon lanssin puskurilla. Turavllista matkaa siskoseni <3 (Onneksi sisko pääsi takaisin vielä lomanviettoon, eikä mitään vakavampaa tapahtunut)

On mulla muutakin. Mutta, ette varmaan halua tietää enempää. Ette ainakaan siitä, kun jotenkin huijattiin tuo miesväki meijän kans turkkilaiseen saunaan, eli hamamiin. Ja kun sattui pieni väärinkäsitys, joten oltiin siellä kaikki neljä samalla kertaa. Ettekä tosiaan halua kulla, kuin miehet rentoutu omalla tavallaan ja tekivät hieman suurempaa vatsavaivaa muistuttavia ääniä selillään märkään marmoriin. Ja kyllä muuten kaiku. Ihan varmasti hotellin joka kolkkaan. Ei me oltais haluttukkaan kuunnella sitä ihanan rentouttavaa musiikkia, rentoutus on kireitä ihmisiä varten ;)
Noh, mitäs tästä opimme? Seuraavalla kerralla mennään ihan vaan siskon kanssa kaksin, ehkä jopa salaa, ettei miehet vain tuu mukaan ;)

Tosipuheessa meillä oli aivan mahtava reissu, vastoinkäymisistä huolimatta. Mulla on vaan vähän outo huumorintaju ;) Tuli käytyä myös jeeppisafarilla, Kale-kukkulalla (laitan siitä pari kuvaa loppuun), veneen perässä vedettävällä varjolla liitelemässä ja sellasta.
Aurinko, hiekkaranta, lämpö. Mitä muuta ihminen tarvitsee?

Homeista päivää vaan kaikille! Jamil katto aamulla ulos ja totesi, että "ulkona on taas hometta" (Jamilin sana sumulle)

Jos on korvat höröllä, niin joka päivä kuulee näitä lasten loistojuttuja :) Tähän päivään mahtuu myös yksi tapaus, mikä sai naurun karkaamaan. Milon (11kk) istui syöttötuolissa syömässä ja kurkotteli varpaisiin. Sillä pääsi sitten hirvee pieru siinä taivuttelun keskellä. Säikähti niin, että silmät lävähti heti pöllönsilmiksi ja suusta kuulu hätänen"Täh?!" Olisittepa nähneet sen ilmeen :D
Pieruhuumoria pojat meillä viljeleekin aika ahkeraan. Vanhimmainen kun paukauttaa niin kommentti tulee perään "Se oli vasta heviä" tai "Se oli vasta laimee". Ja mistä lie tuo nelivuotias oppinut tämän pierun jälkeisen kommentin...: "Uuu beibeee!" Huh, kaikenlaista.
Niin ja toki sillä pierulla voi ylpeilläkkin. Arvasin heti äänensävystä, kun kuulin Jamilin huutavan "ÄITI, ÄITI", että nyt ollaan niin ylpeitä jostain onnistumisesta. Ja oikeassa olin, vaikken ihan tätä odottanut "Äiti, mä haistan mun pierun!"

Tänään onkin sitten tosiaan se päivä, kun viimeinkin lähdetään tuota hajua karkuun ukkokullan ja siskon ja miehensä kanssa. Turkki kutsuu!!
Liput on ja aurinkolasit, tarviiko vielä muuta? Heitin parit kamppeetkin matkalaukkuun. Lenkkikamat on tottakai, ja näin ennen lomaa on vakaa aikomus lenkkeillä ahkeraan joka päivä todellakin! (totuus on varmaan se, etten saa ahteria ylös rantatuolista muutoin kun syömään). Mutta kamat on mukana ihan varulta!

Kyllä tulee jo valmiiksi ikävä omia murusia. Mielessä on vanhimmaisen isoiso rutistus, kun lähti kouluun. Timillä on pitkä päivä niin ehditään lähteä, ennen kuin Timi kotiutuu. Mummulan pöydältä löytyi tämä Jeminan tekemä kirje...

Vaikka ikävä tulee, niin tekee hyvää käydä reissussa ihan kahdestaankin. Ei tässä arjessa kuitenkaan ehdi toisen kanssa niin paljoa olla. Facessa oli tänään kaveri linkannut ihanan kuvan, laitan loppuun vielä tekstin, jos kuva ei aukea. Tätä ajatellen lähdetään reissun päälle <3

                                                                 

Eräs toimittaja kysyi vanhalta pariskunnalta: 

"Miten olette eläneet, kun avioliittonne on kestänyt 65 vuotta?"

"Me synnyimme aikana jolloin jos jotain meni rikki, se korjattiin,

sitä ei heitetty pois!

Ikärasismia itseä vastaan

Tää kiinnostaa aina. Minkä ikäinen olen? Minkä ikäiseltä näytän? Minkä ikäiseltä vaikutan? Nuorempana pitäisi näyttää vanhemmalta ja vanhempana nuoremmalta. On kolmenkympin kriisi, on viidenkympin villitys. Oon rupsahtanu, oon babyface. Se luuli mua vanhemmaksi, tämä luuli nuoremmaksi. Luuleeko se mua joksku pennuksi? Ihanku mä muka olisin niiiiin aikuinen. Kuvitteleeko se, että mä oon jo niin kalkkis? Mikä on hyvä? Onko mikään hyvä?

Mä oon siinä mielessä onnekas, että mulle ei todennäköisesti tule kolmenkympin kriisiä. Mikä sen parempi ikä? Saa olla ihan justiin niinku on. Ei tarvii esittää mitään (ennen sitähän pitää kuitenkin mm. esittää aikuista näyttämällä 17 vuotiaalta), ei ole niin paljon paineita, sinut otetaan vakavasti (hope so, ei jaksa odottaa ;) ), tietää jo ehkä, mikä itsestä tulee isona, voi mennä ulos vaikka collareissa ja korkkareissa, ei hävetä. Kyllä mulle kelpaa! Sehän voisi olla toiselta nimeltään vapaakymppinen.

Mikä musta tulee isona?!?!

Entä miten se ilmiö, kun ennen 18v ikää, kaikki haluaa, että näyttää jo täysi-ikäiseltä. Kuinka ylpeitä ollaan, kun saadaan ostettua tupakkaa. Ja entä sitten kun on täytetty 18. Kuinka ylpeitä ollaan kun kysytään papereita. Kaikki on silleen niinku "Wou!!" Ei kukaan sano, että "eikö se vois jo näyttää niinku aikuiselta". Kun taas, jos käyttäydyt ikääsi nuoremman tavoin, niin sitten mutistaan, "että eikö se vois jo käyttäytyä niinku aikuinen".

Miksi 30v ei saa näyttää 30v. Tai 50v näyttää 50v. Eikö rypyty naamalla tuo jonkionlaista arvokkuutta? Ja kerro eletystä elämästä? Haittaako se jos se näkyy? Jos haittaa, niin ketä? Läheisiä? Itseä? Ketä?
Kaikkihan nyt kuitenki tietää, että jokainen päivä on yksi eletty päivä lisää. Kaikille. Niin se vaan menee.

Pitipä sitten testata tuo henkinen ikä nettitestillä. Mulla se näkyi olevan 21 ;) Aivan höpöhöpötesti :D

Pidetään vaan hymy huulilla niin näytetään kaikki hyvältä! Vanhoina ja nuorina.

Reissusta selvinneet

Olipas kiva viikonloppureissu! Aika vaan hurahti ihan siivillä, hyvä kun ehti huomatakkaan ennen kuin oltiin jo lentokoneessa paluumatkalla.
Matkasuunnitelma meni silviisin, että perjantaiaamuna mentiin ensin mun isän kyydillä Vantaalle, sieltä veljen asuntoautolla Tampereelle -> veli palaveriin ja me muut viettämään aikaa Hervantaan pieneen ostariin. Tavattiin siellä mun serkku ja sen ihana-ihana vauva.

Sieltä sitten matka jatkui asuntoautolla Ouluun. Tosin ei ilman mutkia selvitty siitäkään matkasta. Oulussa oltiin sitten maanantaihin asti, ja olisihan siellä voinut olla vaikka kuinkaki pitkään. Kelle ei kelpais loistava seura, lenkkikaveri ja muuten vaan laatuajan vietto parhaimmillaan?!
Laitanpas kuvia reissusta. Tosin tällä mun lumia 800 kameralla tulee niin surkeita kuvia, että oikeen hävettää puhelimen puolesta. Ja siks toisekseen, reissussa oli paljon muutakin mahtavaa, kuin mitä kuvista näkyy, mutta ne on talletettu muistoihin. Veljentytön sanoin: "Mulla on aivoissa kuva ja sydämessä muisto" <3

Perjantaiaamuna tunnelma oli vielä tätä luokkaa...

Matkalla, kun lapsilla oli mun seuraa parempaa tekemistä, sai ite keskittyä koulujuttuihin.

Shoppailua. "äiti saanko...pliide?!"

Matkan yllättäjä. Rengas päätti räjähtää kesken matkan

Ei siinä auttanut muu, kuin ottaa pikku unet silläaikaa, kun veli hoiteli vakuutusasioita

Ja saikin hommat toimimaan, niinkuin aina! Tässä meille saapuu pirssi, jotta päästään jatkamaan matkaa. Asuntoauto lähtee sitten hinausautolla renkaan vaihtoon.

Perillä! Aamulla leikit maistuu ja tytöt nauttii olostaan :)

Meille ruvettiin oikeen nähtävyyksiä esittelee. Tässä sitä oli nähtävää oikeen koko Oulun edestä: Toripolliisi :) Raukka oli niin surullinen ku tori oli melekeen tyhyjä :(

mutta saipahan kuitenkin tytöt kainaloon :)

Lentokentällä kerkesi taas vähän jännitellä ennen lentoa

Kyllä me tykättiin reissusta <3 Kiitos heille kelle se kuuluu! ;) Me tullaan taas!