Ikävä

Sitä ihminen haaveilee kaikenlaisesta. Olisi niin mukavaa, joskus minä vielä, sitten kun.... Loputtomasti. Me haaveiltiin Espanjasta. Tultiin tänne pari vuotta sitten viideksi kuukaudeksi, mutta olihan se meille ihan liian vähän. Siinä kun ensimmäinen kuukausi oli mennyt niin yritin painaa mielen taka-alalle laskuria, joka laski kokoajan päiviä, kuinka vähän oli enää jäljellä ennen kotiinpaluuta. Viimeinen kuukausi meni katsellessa miten päivät valuivat sormien välistä ilman, että sille pystyi itse mitään tekemään. Se oli vaikeaa. Kotisuomeen palattiin, mutta jotain jäi kesken. Oikeastaan ainut vaihtoehto oli tulla takaisin. Ja mehän tultiinkin. Mutta ei me alkuun tätä ihan näin suunniteltu. Että minä olen täällä kahden viikon jaksoja yksin lasten kanssa, kun Tuukka on Suomessa.

Eka reissu meni hyvin. Vähän jännitti, että miten kaikki lähtee sujumaan, mutta hyvin lähti. Oli oikeastaan ihan kivaa hengittää vapaasti, kun ollaan aina oltu niin tiiviisti yhdessä. Tuukka kävi intin silloin, kun ei ollut vielä lapsia, mutta myöhemmin pisin aika mitä ollaan oltu erossa, on ollut viikko. Ja varmaan sen kaksi kertaa. Sitten satunnaisia viikonloppuja silloin tällöin. Joten ymmärtänette, että meillä molemmilla oli varmasti ihan mukavaa. Ja yllättävän hyvin se arki pyörii lasten kanssa, kun on vain yksi säätämässä ja huolehtimassa asioista. Aina tulee oikeat ja hyvät valinnat niin kasvatuksessa, kuin ruoka-ajoissakin. Mitä siitäkään sitten, vaikka vähän kuumeessa olinkin tuon ekan reissun.

Toiselle reissulle lähdettiin vähän samanlaisilla fiiliksillä. Vähän jopa hävetti se, miten kivalta tuntui olla yksin. Siksipä sainkin varmaan sen ruokamyrkytyksen, että tajuaisin miten haastavaa yksin voi olla. Vaan en tajunnut. Minusta oli siltikin ihan kivaa. Vaikka välillä oli vähän ikäväkin.

Kolmas reissu oli ihan ok. Yllätyin kun en tullut kipeäksi ollenkaan.
Ehkä me soiteltiin vähän enemmän. Ehkä "ikävä" sana pyörähti siellä täällä joitain kertoja. Ehkä läheteltiin vähän enemmän viestejäkin. Välillä saattoi muistaa miksi toinen olikin niin ihana jossain asiassa. Ja jossain missä ei ollut, niin olisi sekin saattanut tuntua kuitenkin ihan kivalta, jos vaan olisi ollut täällä. Kyllä oli mukava saada Tuukka kotiin.

Kävin siinä välissä sitten vajaa viikon reissun itsekin. Slloinkin oli vähän ikävä. Mutta olihan se vaan lepposta olla ihan yksin. Huoletonta. Ei tarvinut huolethtia kuin itsestään. Aika meni tosi nopeesti kun piti ehtiä joka paikassa käydä ja pari yötä meni mökillä. Pakko myöntää, että uli kyllä muutamaan otteeseen mietittyä, että mikäs se on toisen täällä ollessa. Paitsi ainiii... mä olin lomalla, Tuukka aina töissä.

Ja sitten neljäs reissu...
Oli tympeetä jo Tuukan lähtiessä. Oli tympeetä seuraavana aamuna. Käytin sitten siinä Timiä lääkärissä ja Timin aikaa odotellessa kuului jostain hirveää valitusta. Vanha nainen valitti kipuaan. Sitten näinkin hänet. Hän makasi odotustilassa missä oli sänkypotilaat. Vanha nainen tosiaan ja aivan kippuralla. Hän ääntelehti kokoajan kun häneen niin sattui. Kipeetä teki katsoakin. Näin kun hänen miehensä haki tuolin itselleen sängyn viereen ja istui siihen. Puristi naista kädestä ja painoi pään otsaa vasten. Kuiski jotain naisen korvaan. Valitukset vähenivät ja loppuivat hetkeksi. Minulla saattoi mennä pari roskaa silmään. Miten suloista. Silloin tajusin myös, että tuossahan voitaisiin olla ihan hyvin mekin. Sitten myöhemmin. Tuukka ja minä. Tiedän, että jos minä olisin tuossa sängyssä, nyt tai vanhempana, niin Tuukka istuisi myös tuossa vierellä. Ja pitäisi minusta huolen. Siinä kohtaan minulla saattoi mennä vähän lisää roskia silmiin.
Ehkä tämä oli meille hyvä ratkaisu tähän väliin. Ainakin sitä muistaa taas arvostaa toisessa monia asioita kun niistä on erossa vähän aikaa. Osaa taas eri tavalla nauttia toisen seurasta. Ja tykätä vähän enemmän.
Mekin jo vanha pari...<3

-Rebekka

Naapuri(epä)sopu

¡Hola!

Ajattelin kertoa teille pari asiaa naapurisuhteiden luomisesta tällaisessa suurehkossa taloyhtiössä, missä lähes kaikki asukkaat ovat espanjalaisia. 

Kiirettä pukkaa. Olen menossa pelaamaan padelia ja lapsenvahti tulee vähän myöhässä. Juoksen kellariin ja hyppään moottoripyörän selkään. Hana auki, starttaus ja menoksi. Ajan rampista ylös ja  ulos parkkihallista. Pääsen varmaan sata metriä eteenpäin, kun pyörä alkaa pätkimään ja sitten sammuu. Mietin, että mitä ihmettä. Hajosiko pyörä just nyt. Tankki pitäisi olla täysi, kun Tuukka sen tankkasi täyteen ennen kuin lähti Suomeen. Kaikki muukin pitäisi olla kohdallaan. Mutta pyörä ei vain käynnisty. Sitten tarkistan kuitenkin tankin. Voin melkein kuulla huminan mikä lähtee kun tuuli puhaltaa tyhjään tankkiin. Ei bensaa. Kokeilen kuitenkin laittaa pyörän varahanalle ja sillä pääsenkin sitten käymään padelkentällä. Onneksi. Jos joutuisin jättämään pyörän tienvarteen niin se olisi vähän sama, kuin jättäisi sen avaimet paikallaan ja moottori käynnissä odottamaan, että joku veisi sen. Päälle voisi vielä kirjoittaa: ”Vie vain”.

Kotona sitten laitoin naapurille viestiä, että onko ihan tavallista, että taloyhtiön lukitusta parkkihallista käydään varastamassa bensat tankista. Ja onko pyörää edes turvallista säilyttää siellä vai käykö joku mahdollisesti naarmuttamassa stiä tai jotain muuta.

Naapuri oli todella ihmeissään ja menin hänen kanssa ihmettelemään asiaa parkkihalliin. Paikalle sattui pari muutakin naapuria ja siinä kuuntelin sujuvasti stiä pölpötystä, mistä ymmärsin sanoja sieltä täältä. Kiivasta oli. Kellarissa sattuu olemaan kamera lähellä meidän parkkiruutua, joten naapuri aikoi ilmoittaa asiasta taloyhtiön presidentille, joka sitten katsoisi nauhat. Pyörä oli tosin seisonut siinä jo lähes kaksi viikkoa ennen kuin kävin ajamassa, joten olisi aika haastavaa löytää bensavaras. Sanoin kyllä, että ei siinä nyt niin suurta menetystä ole tapahtunut, mutta en kuitenkaan halua, että varkaus toistuu. Sitä mieltä olivat naapuritkin. Kiitin kovasti. Hississä sattui naapurin mopopoika samaan hissiin. Naapuri häntä myös haastatteli siinä ja ymmärsin kyllä, että hän kyseli myöskin, että oliko eräs naapurinpoika, ketä itsekin vähän epäilin, ollut osallisena asiassa. Tämä mopopoika ei ollut tietoinen asiasta. Tai ei ainakaan kertonut.

En koskaan kysynyt presidentiltä kuka tuo varas oli ollut vai oliko se selvinnytkään, mutta tuo yksi poika, ketä epäreilusti mielessäni epäilin, ei enää vastaantullessa katsonut minua päin. Mitäs tuosta nyt sitten ajattelemaan.

Pojat skuuttaa paljon ja renkaita kuluu. Yksi päivä oli taas yksi rengas rikki ja pojat etsivät kuumeisesti missä yhdet ehjät renkaat olisi. Ei löytynyt sitten millään. Taisivat vähän naapurin poikia syytelläkin siinä ja minä toppuuttelin, että ei voi syyttää, jos ei ole mitään todistetta, että näin olisi käynyt (vaikka itsekin olin vähän aiemmin sortunut samaan). Naapurin pojat kun olivat meillä, heidän perässään piti kävellä kokoajan, eikä päästää minnekään ilman vahtia. Eivät osanneet käyttäytyä toisten kotona ja kaivoivat kaikki kaapit ja laatikot minun alusvaatelaatikosta lähtien. Jos et ehtinyt erikseen kieltämään. Mutta kun olivat muuten mukavia poikia, niin annettiin heidän käydä sisälläkin.

Noh, yksi päivä sitten ovelle taas koputettiin. Toinen naapurin pojista oli oven takana. Meidän pojat menivät sitten siihen ja toinenkin naapurinpoika potkutteli skuutilla käytävää pitkin meille päin. Kaarsi skuutin mageesti siihen meidän oven eteen. Emilion katse kääntyi naapurin skuutin takarenkaaseen. ”Es mi rueta, it’s my rengas, toi on mun rengas”! Emiloi huusi ja naapurin poika luikki karkuun skuutteineen. Välillä näkyi pää jostain nurkan takaa. Yritin hänen veljeltä kysellä milloin vanhemmat tulevat kotiin, että voidaan mennä selvittämään asia. Poika kun ei uskaltanut tulla piilostaan. Meillä olikin menoa silloin illasta, mutta seuraavana päivänä Tuukka haki renkaan Emilion kanssa. Naapurin poika oli sen nolona työntänyt ikkunasta pihalle. Muutaman päivän kiersi kauempaa, eikä uskaltanut tulla pyytämään poikia. Sanoinkin hänelle, että sisälle ei voi tulla, jos varastaa meiltä. Vaan niin se unohtui sekin juttu ja naapurin pojat ovat taas joka päivä meillä.

On meillä sitten täällä naapurissa ne vanhat rouvatkin. Ne jotka ovat kovinkin suloisia, kunnes toiselle tuulelle sattuvat.

Jamil tässä eräänä iltana otti skuutin ja lähti patiolle skuuttaamaan. Ei mennyt kuin hetki ennen kuin tuli jo takaisin sisälle ja sanoi että joku mummo ”ragee” hänelle ja väittää, että hän on rikkonut portaikon kaiteesta tolppia. Hän oli mennyt alas patiolle ja yksi naapurin poika oli napannut hänen skuutin ja alkanut hakkaamaan skuutilla rautaista kaidetta. Jamil oli työntänyt jalkaa väliin ja sanonut, että ”hullu älä riko sitä”. Silloin oli naapurin rouva sattunut paikalle ja saanut hepulin. Menin selvittämään asiaa, mutta rouva ei ollut kuuntelutuulella. Kysyin ystävällisesti voisiko rouva kuunnella minua. Hän piteli korvia ja sanoi ”ei, minä näin kun pojat tekivät sen yhdessä. Kolme tolppaa on jo rikki ja huomenna minä puhun asiasta presidentin kanssa”. Aina kun yritin puhua, hän peitti korvansa ja sanoi että ”minä näin, minä näin”. Tiedättehän sen kun lapset laittavat sormet korville ja ölisevät ja mölisevät kun eivät halua kuulla jotain. Sama meininki.

Kyllä mulla sitten keitti ja aloinkin jo katselemaan muita vuokra-asuntoja. Holtittomat lapset kyllä ymmärtää, mutta että aikuiset. Satuin vielä uskomaan tässä asiassa poikaani vaikka kyllä hänkin moneen pystyy.

Noh, ei me sitten muutettu muualle ja iloisesti hymyili tuokin sähäkkä mummo, joka piteli korviaan, kun seuraavan kerran tuli vastaan. Ja tervehti myös iloisesti. Eikä tullut presidentti meidän ovelle, eikä laskua ilmestynyt postilaatikkoon. Joten se siitä.

Mutta muuten meillä on ollut ihan mukavaa!

-Rebekka

Halloweenin keppostelijat

Mitä meille kuuluu?

Moikka pitkästä aikaa!

Täälä on kesä jo hyvinkin kääntynyt syksyksi. Aurinko paistaa silti. Pari päivää tuossa sateli, oli ukkostakin. Mutta nyt taas paistaa. Vähän nuo sateet tuntuivat viilentävän ilmaa, mutta täksi päiväksi on luvattu ihan lämmintä päivää. Hyvä niin, siskon perhe on täällä viimeistä päivää. Tai huomenna lähtevät, mutta me ei sitten huomenna enää ehditä nähdä. Haikeeta...

Aikalailla taitaakin olla kuukausi aikaa edellisestä kirjoituksesta. En ole ehtinyt keskittyä kirjoittamiseen. Tai yritin löytää aikaa syysloman, tai täällä ferialoman, reissuista kirjoittamiseen, mutta ei onnistunut. Tuolla se pötköttää luonnoksissa.
Oli todella aktiivinen tuo ferialomaviikko. Käytiin pari reissua Tarifassa, El Chorron järvillä pyörähdettiin samalla kun käytiin Rondassa. Ystävien kanssa ehdittiin käydä ulkona ja mitä kaikkea. Parasta oli kuitenkin kun sikon perhe tuli vähän ennen ferialomaa tänne ja veli oli vaimonsa kanssa täällä viikon lomalla. Heitä olisin kyllä mielellään nähnyt enemmänkin, meni ihan liian nopeasti tuo viikko ja juuri oli kaikki lomahässäkät päällä. Toivottavasti tulevat uudestaankin!

Muutoin on myös ollut aika haipakkaa kokoajan. Urheilut on jäänyt todella vähälle, lähinnä padelia käynyt pelaamassa, kun on ahdistanut aika paljon. Sain sitten lääkäriltä kunnon astmalääkkeet, antibiootin ja allergialääkkeet. Ja mikä parasta, saatiin meidän sohva myytyä. Tai eihän se meidän ole, kun vuokralla ollaan. On kyllä ihan huvittava juttu koko sohva. Se siis aiheutti minulle todella voimakkaita allergian oireita. Omistaja antoi vaihtoehdoiksi pesettää sohva tai myydä/hävittää ja ostaa uusi tilalle tietyllä budjetilla. Ajateltiin ettei sitä viitsi myydä, kun oli vähän ratkeillutkin. Välittäjä kuitenkin soitti ja sanoi, että hänellä olisi sohvalle ostaja. Ompelin sitten karhunlangalla sohvan kasaan niiltä osin kun pystyin. Tottakai olin eka ommellut normi ompelulangalla ne, kun ei muuta silloin ollut, ja ne ratkesi heti, kun ensimmäinen istui sohvalle. Mulla kun on tapana tehdä kaikki vähintään kahteen kertaan. Perjantaina tänne tuli Espanjalainen pariskunta katsomaan sohvaa. Keskustelivat siinä kiivaasti, kysyivät paljon maksaa, löivät rahat kouraan ja kantoivat sohvan pihalle. Ja nyt meillä ei ole sohvaa. Tuntuu ehkä pikkasen oudolta, kun on myynyt toisen omaisuutta. Äkkiä pitäisi saada uusi tilalle ;D
Mutta kyllä täytyy sanoa, että meidän välittäjän (http://www.bluehorse.es) kanssa kaikki on toiminut todella loistavasti, paremmin kuin mitä osaisi edes odottaa.

Naapureiden kanssa elämisestä olisi muutama (risu) sana, mutta jätän seuraavaan kertaan niin ei veny liian pitkäksi tämä teksti.

Nyt alan selvittämään missä siskon perhe viilettää, että ehditään nauttia heidän seurasta vielä tämä päivä. Palailen pian! Alla arkinen kuva meidän parvekkeelta iltasella. Joku puhelimella napattu

-Rebekka

La Concha, päivä vaeltamassa

¡Buenas!

Kyllä on ollut rankka viikko. Saatiin miehen kanssa ruokamyrkytys (todennäköisesti pilaantunut fetajuusto) ja sopivasti se tuli siinä kohtaan, kun mies lähti taas Suomeen. Olin täällä ihan järkyttävässä kunnossa. Onneksi ystäviltä tuli apuja ja nyt olen jo elävien kirjoissa.

Haluan jakaa teidän kanssa mielettömän ihanan vaellusretken La Concha vuorelle.
Uskomatonta, että niin lyhyen automatkan päässä kaupungista voi olla niin mielettömän upea paikka. La Conchan vaellusreitin alkupäähän on meiltä n. 50km automatka.
La Concha kuuluu Sierra Blancan vuoristoon ja on sen eteläisin vuori. La Concha tarkoittaa simpukan kuorta ja kyllä sen sanotaan tarkoittavan jotain julkaisukelvotontakin. Siinä sitten voi kukanenkin arvailla, että mitä.

Meillä oli mukava kaveriporukka, kenen kanssa lähdimme aamusta ajelemaan vuorille päin. Repuissa eväitä ja vettä. Vettä varattiin 3l/per naama, että riittää varmasti, jos sattuu aurinko porottamaan. Ja eväitä sillä viisin, että niitä voi syödä vähän joka käänteessä.
Kameraa en saanut mukaan, kun akku oli taas tyhjentynyt. Onneksi miehellä oli kohtuullinen kamera puhelimessa ja sain luvan käyttää myös kavereiden kuvia. Tässäpä ensimmäinen, mikä on jonkun kirjan sivulta napattu. La Concha on Marbellan alueen korkein vuori ja kirjan mukaan korkein kohta näyttäisi olevan 1216m.

Kun saimme auton parkkiin, oli vielä aika viileää, joten lähdin pitkissä housuissa ja hupparissa. Shortsit olin vetänyt pitkien housujen alle. Itseasiassa sitten yllättävästi koko reissun ajan olikin sen verran viileää, että otin hupparin vain hetkeksi poissa. Pilvet roikkuivat hyvin vuorien yllä. Mukava siinä mielessä, että ei läkähdytty, mutta olisihan se muutoin ollut mukavaa, jos olisi ollut kirkas taivas. Varmasti olisi huipulta nähnyt Afrikkaan selkeämmällä säällä.

Yksi meidän porukasta oli ennenkin kävellyt reitin, joten hän sai kulkea etunenässä. Lämmittelyksi kävästiin pari pistoa ohi reitinkin ;D Edellisestä reissusta hänellä olikin se pari vuotta. Alkumatka kulki oliivipuiden lomassa ja siteen metsikön poikki ennen kuin päästiin nousemaan ylöspäin. Sitten nousua. Välissä juotiin kahvia ja maisteltiin eväitä. Ja taas jatkettiin. Ylöspäin mentiin kolme tuntia. Alas taas puolta nopeammin. Mutta voi järki niitä maisemia. Kyllä vuoret on itelle se juttu! Vedestä en niin välitä, vaikka merelläkin on ihan kiva olla. Mutta vuoret! Voisin olla siellä joka päivä. Pienen pätkän kokeilin kiivetäkin. Ihan parasta. Mutta ehkä teen niin, että laitan vain kuvia. Muutoin paasaan tähän niin pitkästi, että kukaan ei jaksa kuviin asti. Eikä sitten tajua itse mennä ja kokea tätä paikkaa. Ja huom! Reitti on joistain kohdista ehkä hieman haastava, mutta ei liikaa. Voisin itse mennä tuonne myös lasten kanssa. En ehkä nuorimman, mutta muiden.
Mutta tästä se lähtee. (Alkupäästä ei tainnut oikeen kuvia ollakaan)

Sori, pakko ;P

Kovasti yritän osoitella tuonne nyrkille, sinne olisi suunta. Siis tuonne vasempaan, missä näkyy vuori tuolla kauempana

Tälle reissulle ei mitään kummempia kommelluksia tai vahinkoja päässyt sattumaan. Jaloissa tuntui ihan mukavasti, kun oltiin takaisin autolla. Ihan huippukiva reissu!
Seuraavaa reissua odotellessa :)
-Rebekka

Elämää Espanjalaisessa kerrostalossa

¡Hola!

Kokeillaanpas kokonaan alusta, kun olen tätä juttua kirjoittanut jo pari viikkoa, enkä ole saanut valmiiksi. Jatkaminen ei olekaan aina niin helppoa seuraavalla kerralla.

Me siis asutaan täysin Espanjalaisessa kerrostalossa. Tässä yhtiössä taitaa olla pari lomavuokraukseen tarkoitettua asuntoa, mutta tällä hetkellä ei asu yhtään muuta suomalaista perhettä meidän lisäksi. Yksi perhe juuri muutti pois. Onneksi ei kuitenkaan kauas <3. Sitten asuu yksi vanhempi pariskunta.
Kun tultiin tähän asuntoon niin mentiin tietenkin ensimmäisenä altaalle pallojen ym tavaroiden kanssa. Mutta ei se käynytkään niin. Tässä yhtiössä on uimalelut kiellettyjä. Ymmärsin kyllä syynkin aika pian, kun altaalla oli aika monta käyttäjää. Sinne jos olis laittanut pari patjaa ja pallopelit niin kyllä olis ollut melkonen show. Juttelin naapurin kanssa asiasta, nin hän sanoi, että pienet ottaa välillä pallon, kunhan yhtiön presidentti ei huomaa.
Allaselämä olikin todella vilkasta alkuun ja heti eka päivinä naapurin pojat ottivat mittaa meidän pojista. Tönittiin altaaseen ja painettiin vedessä päätä veden alle. Meidän lapsille oli todella vierasta, kun espanjalaiset tuli ihan iholle. He olivat keskenäänkin kokoajan toisissa kiinni. Altaassa toisten reppuselässä ja kyljessä kiinni. Isommatkin lapset, ihan teinitkin olivat omien vanhempien kaulassa kiinni altaalla.
Sitten minusta oli mukava huomata, että vanhemmat puuttuivat myös muiden lasten tekemisiin ja lapset kuuntelivat, jos heitä vaikka kiellettiin tekemästä jotain. Kerrankin yksi poika härppi taas meidän poikia ja Tuukka sitten puuttui siihen. Vähän siinä taisi mennä hässäkäksi, niin yksi poika (taisi olla isoveli) sitten huusi sieltä kauempaa ja kyllä poika lähti sitten kipinkapin kotiaan.
Kerran sattui myös hauska tapaus, kun isommat lapset riehuivat ja painivat pienten altaassa ja siinä oli yksi pienempi poika, kuka yritti uida siellä mukana. Niitten lasten vanhemmat, ketkä altaassa riehuivat, eivät sanoneet mitään. Heidän äiti jutteli jonkun toisen naisen kanssa. Muutaman kerran tuon pienen pojan äiti näytti riehuville lapsille, että hiljentäisi vähän vauhtia. Homma kuitenkin vaan jatkui. Sittenkös tämä pienen pojan äiti nousi ja tuli altaan vierelle ja huusi niin, että asia tuli varmasti selväksi. Lapset rauhoittuivat. Riehuvien lasten äiti ei edes kääntänyt katsettaan altaaseen päin vaan jatkoi kokoajan rupattelua toisen naisen kanssa ilmekään värähtämättä. Vaikka oli siinä ihan vieressä.
Vähän erilaista kuin kotomaassa ;D ;D
Muutenkin tuo äänenkäyttö. Meidän lapsethan on hiljaisia hissukoita täällä. Ja minä silloin mietin, että miten me pärjätään noiden kanssa kerrostalossa.

Jokatapauksessa tunteet eivät enää kuumu lasten välillä vaan ensimmäisten päivien kuka-on-kuka leikkien jälkeen lapset ovat kavereita ja pari naapurin poikaa käy meillä joka päivä. Vähän pitää opettaa heille meidän tapoja, kun kaivavat kaapit ja saattavat esim työntää käden muropakettiin ja kahmasta kourallisen suuhun. Ja lapset täällä sanovat Tuukkaa iskäksi ja mua äitiksi <3. Tuukka on heidän hovimekaanikko :D

Nyt ilmat on viilentynyt sen verran, että allasvesi on niin kylmää, että espanjalaiset ei enää ui, meidän lapset kylläkin. Alkavat sitten lapset pelaamaan palloa ja keksimään muuta puuhaa. Onneksi on hyvä tuo sisäpiha. Valitettavasti en pysty siitä kuvaa laittamaan, kun kuvissa näkyy muiden lapsia.

-Rebekka

Vastatuulta

Hello!

No jos nytten vähän kevyempää noiden edellisten kirjoitusten jälkeen. Aika moni on jo saanut maistaa osansa tästä minun yksinhuoltaja-arjesta täällä Espanjassa. Tuukka lähti tuossa 2.9 Suomeen työreissulle ja jäin tänne viiden lapsen kanssa. Pakko myöntää, että jopa vähän odotin tätä yh -arkea. Ajattelin, että on ihan mukavaa tähän väliin tällanen pieni hajurako ottaa miehen kanssa ja kyllähän minä pärjään paremmin kuin hyvin yksinkin. Näin itseni seesteisenä lasten kanssa tekemässä reilu kaksiviikkoisen ajan milloin mitäkin mukavaa, ihan oman määräysvallan kanssa.

Nooh, lauantai aamuna Tuukka olikin sitten lentokoneessa, kun me muun väen kanssa heräiltiin. Tytön kanssa käytiin ostamassa sähköpiano kirpparilta ja pojat oli kaverin mukana urheilupuistossa. Sitten mentiin illasta rannalle ja pelailtiin beach volleytä porukalla. Kieltämättä kyllä silloin jo olo tuntui vähän oudolta. Jotenkin ei pelikään luistanut kun jalat tuntui väsyneiltä. Eipä siinä, vieläkin oli kuitenkin ihan hauskaa. Sunnuntaikin meni ihan ok.
Maanantaina oli kuuma päivä ja oltiin Milonin kanssa rannalla. Ajattelin siinä päivän mittaan monta kertaa, että mikä on kun ei muka nyt meinaa lämpöä kestää, kun normaalisti se ei minua yhtään haittaa, päinvastoin. Kotona sitten kun en meinannut saada ruokaa laitettua, niin tajusin mitata kuumeen. Ja olihan sitä. Ei paljoa, mutta ihan riittävästi, että oli veto täysin pois. Yritin levätä, mutta hankalaahan se on, kun pitää kaikki hommat hoitaa.
Seuraavana yönä heräsin hirveeseen pamaukseen. Meni hetki ennen kuin tajusin, että ulkona oli melkoinen myräkkä. Myrsky oli avannut vessan ikkunan (!) ja ilmavirta paiskannut meidän huoneen oven kiinni. Kesti tovi ennen kuin sain taas nukuttua.
Aamulla oli sitten parvekkeella mukava näky, kun pyykkiteline oli hajonnut ja kaatunut parvekkeelle. Ja tuoli, missä oli puhtaita viikattuja vaatteita. Niitä siinä ihmettelin, kun tyttö huusi huoneestaan, että "äiti onko tuo torakka". No olihan se. Eikä myrkkyä missään. Kokeilin hiuskiinnettä. Ei toiminu. Sitten kuumeisena lapset kouluun. Tulomatkalla myrkkyä kaupasta ja metsästämään torakkaa. Sainkin sen tainnutettua myrkyllä ja kiikutettua ulos. Niitä ei saa tappaa, kun sanotaan, että jos tapat torakan, muut torakat tulevat hautajaisiin. Kyllä mä yhden torakan kerrallaan kestän, mutta en sentäs koko sukua.
Pyykkiteline oli saatava kuntoon, pyykit odotti. Fiksasin sitä, mutta eihän se sitten kestänyt. Rautakaupasta piti osia hakea, että sain sen kuntoon. Mutta kuitenkin sain!
Seuraavaksi hajosi kahvipannu. Mutta mullapa kävi tuuri ja löysin kirpparilta uuden pannun. Se olikin sitten valmiiksi hajalla kun halkesi heti. Täytyi sitten keittää kahvit"mökkimasterilla".
Sitten hajosi ulko-oven lukko/kahva. Ulos ei päässyt ilman avaimia. Äkkiäkös Tuukka olis sen korjannut, mutta eipä nyt sattunut olemaan paikalla. Siinä sitten pelko takamuksessa kokoajan, että milloin joku jättää avaimet sisäpuolelle oveen, ettei ulkoa pääse enää avaimilla sisään.
Noh, ei sitä sitten viitsinyt tätä vielä näihin pikkujuttuihin jättää. Niimpä lapsille ilmaantui täitä. Se se oli lystiä. Pakko pestä kaikki petivaatteet ym ym. Ja tietysti se täiden ja munien metsästys. Parasta mitä voi ihminen kipeänä ja väsyneenä tehdä. Toisaalta, sain istua pitkän tovin, kun kävin hiuksia läpi. Ja missä on Tuukka?!
Mutta niin se onni kääntyy minullakin. Löysin kirpparilta uuden kahvinkeittimen (mikä kylläkin keittää vähän kylmää kahvia...), huoltomies kävi korjaamassa lukon, torakoista on näkynyt vain yksi irtojalka kylppärin lattialla (en halua tietää tarkemmin), täit on toistaiseksi saatu häädettyä ja pidettyä poissa, olo on vähän parempi ja uskalsin jopa käydä läpsyttelemässä padelia tänään.
Vielä tässä tosin ehtisi oksennustauti tulla ennen kuin Tuukka tulee kotia. ;D ;D

Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
 -Rebekka

Ps. Mitä tästä opimme? Ei pidä pitää itseä niin pätevänä, saattaa kopsahtaa omille nilkoille moiset luulot ;D ;D

Täistä en ehtinyt ottaa kuvaa ennen ku väänsin siltä niskat nurin, mutta vois olla vaikka
tämä vähän pienempänä

mökkimasteri

Auton ostaminen Espanjassa osa 1: N.I.E.:n hakeminen

Moikka!

Viime reissulla täällä ostettiin auto heti alkupäivinä. Tällä reissulla ajateltiin, että katsotaan tarvitseeko sitä autoa hommata, vai vuokraako vain sitten vaikka viikonlopun reissuja varten. Suuri osahan täällä pitää vuokra-autoa kokoajan. Talvella se onkin edullista, mutta kesän sesonkiaikaan maksaa tolkuttomasti.
On meillä siitäkin yksi kokemus, kun vuonna 2010 oltiin täällä kolmen viikon reissulla ja vuokrattiin kahdeksi viikoksi tila-auto. Taisi maksaa 1700 € tuo auton vuokra. Saatiin sitten järkyttävä vatsabakteeri ja maattiin koko se aika petissä (siis silloin, kun ei istuttu vessassa), kun tuo vuokra-auto seisoi pihassa. Tai käytiin me autolla viimeisenä päivänä, vielä ihan puolikuntoisina, jopa Benalmadenassa asti. Auts. Sillon kyllä kirpas ja sanoin, etten kyllä koskaan lähde enää koko Espanjaan. Niin ja se yksi viikko ennen kun saatiin tila-auto, me ajettiin sellasella pienen pienellä Fiatilla, millä piti ottaa vauhtia, että pääsi ylämäen kotiin. Noh, sellanen retki se ;D

Mutta jokatapauksessa nyt ajateltiin ihan katsoa miten pärjätään ilman autoa, kun bussi ja juna menee tuosta ihan vähän matkan päästä. Bussi maksaa 1,15€ suunta. Noh, bussilla liikkuminen koko porukalla ei ihan ilmaista olekaan. Kaikki lapset meillä maksaa. Alle 4v matkustaa ilmaiseen, mutta Milonkin täyttää kohta 5v. 7x1,15€ tekee siis 8,05€ suunta. 16,10€ molempiin suuntiin. Eli ihan mukavasti maksaa käydä esim. skeittiparkeilla porukalla.
Tultiin jokatapauksessa sitten siihen tulokseen, että ehkä me ei pärjätä ilman autoa. Kun kerran on mahdollisuus ostaakin joku edullinen auto. Vuokraamaan me ei aleta, koska ei jakseta sitä autonvuokrarumbaa.
Auton ostoa varten tarvitaan uusi N.I.E. numero*, eli ulkomaalaisen henkilötunnus Espanjassa, koska vanha edelliseltä reissulta oli silloin voimassa vain 3kk. Tuo NIE:n voimassaoloaika tuntuu muutenkin elävän. Pari vuotta sitten oli niin, että NIE oli voimassa vain tuon 3kk. Sitä ennen se oli käsittääkseni ollut voimassa 6kk. Nyt numero pitäisi olla voimassa toistaiseksi. Ilmeisesti, kun lähdemme Suomeen, meidän pitäisi käydä ns. poistamassa NIE käytöstä. Kuka tietää. Katsotaan sitä sitten.

*N.I.E. (Número de Identificación de Extranjero) on ulkomaalaisen henkilötunnus Espanjassa. Sitä tarvitaan esimerkiksi asuntoa tai autoa ostettaessa, puhelinlinjaa tai pankkitiliä avatessa, työopimusta tai toiminimeä varten jne. Samainen numerosarja on myös henkilön verotunnus, mutta käytetään lyhennettä N.I.F. (Número de Identificación Fiscal).

(Kopioitu Espanja.com sivulta)

Meillä oli tarkoitus palkata tulkki mukaan hakemaan tuota NIE numeroa, mutta koska ei saatu häntä kiinni niin ajateltiin kokeilla hakemista ihan itse. Numero haetaan Comisaria Nacionalista, joten hyppäsimme bussiin ja menimme sinne. Ovella oli vartijat, joilta kysyttiin minne mennä. Sitten sisään ihmettelemään. Sisältä löytyikin sitten tiski, missä joku oli juuri asioimassa. Lunes lunes. Eli siis jotain maanantaista. Kävi ilmi, että nainen oli suomalainen ja hän olikin niin ystävällinen, että tuli auttamaan meitä puhumisessa. Selvitettiin tiskiin, että meillä oli auton osto edessä. Se nopeuttikin vähän asiaa. Virkailija katsoi kalenteria (paperista ilman muuta) ja sanoi, että meillä kävi tuuri, että saatiin aika jo seuraavalle aamulle klo 9:00. Sitä ennen piti hoitaa kuitenkin nippu papereita. Saatiin lomakkeet mukaan ja ohjeet muihin papereihin.
Lähdettiin sitten lasten koulun kansliaan tulostamaan papereita ja hoitamaan paperit kuntoon.
Sitten piti lähteä vielä hoitamaan veron maksu pankkiin. Ajattelin, että äkkiäkös minä sen käyn hoitamassa, vaikka kanslisti vähän varoitteli, että tähän aikaan ei välttämättä enää onnistu.
Menin sitten kuitenkin ensimmäiseen pankkiin mikä tuli vastaan. Siellä ei käteistä otettu vastaan, kuin klo 8:30-10:30. Kysyin sitten minne muualle voin mennä maksamaan sen. Kuulemma ihan mihin vaan muuhun pankkiin. Jonottamaan siis seuraavaan pankkiin. Siellä olikin jono ulko-ovelle asti. Jonotin varmaan tunnin, mutta nietä ei voinut sinne pankkiin maksaa. Virkailija antoi toisen pankin nimen ja minä lähdin sitä etsimään. Kun pääsin viimein oikeaan paikkaan, pankki oli mennyt  kiinni. Aukeaisi aamulla 8:30 ja 9:00 meillä pitäisi olla poliisitalolla. Pientä säätöä siinä sitten aamun koulukuskauksiin ja Milonin hoitoon, mutta ehdin kuitenkin aamulla jo 8:20 pankkiin. Eteinen oli jo silloin täysi ja ajattelin, että saas nähdä. Jonotin kuitenkin ja sain viimeinkin maksettua veron (reilu 7€, per naama) ja sain kuitin siitä. Pankkivirkailija ei puhunut sanaakaan, joten vähän meinasi olla epäilevä olo, että olikohan nyt kaikki sitten varmasti kunnossa, oikeat kuitit ja kaikki.
Tuukka haki mut moottoripyörällä pankista ja ehdittiin juuri yhdeksäksi poliisitalolle. Sitten tuli meidän numerot ja lätkäistiin kaikki paperit ja passit pöytään. Jonkun aikaa virkailija niitä selaili ja järjesteli. Antoi osan takaisin ja sanoi "manana"(en saa merkkiä ännän päälle) ja näytti tiskiä missä edellisenä päivänä oltiin. Okei. Eihän siinä. Aamulla siis tultaisiin takaisin.
Seuraavana aamuna hypättiin taas bussiin ja mentiin siihen tiskille. Paperit taas pöytään ja virkailija selaili isoa kansiota, mistä sitten löytyi meidän paperit. Ja näin oli NIE numerot kourassa. Oli se nopeaa, vaikka muuta täällä väitetään. Tai sitten meillä kävi vaan tuuri.
Mutta onhan se huumoria, miten nuo asiat täällä järjestetään. Noin yksinkertainen asia vaati kolme käyntiä poliisitalolla, käynnin pankissa (tai minun tapauksessa kolmessa pankissa) ja paljon paperin pyöritystä. Joku sähköinen järjestelmä olisi kätevä ja ehkä tännekin se joskus tulee. Mene ja tiedä.

Autokauppaan ei nyt ehditty ennen kun Tuukka lähti Suomeen. Mutta sunnuntaina hän tulee ja sitten ostetaan auto pikimmiten.

-Rebekka

N.I.E -numerot paperilla. Nää jäi enää käteen siitä paperinipusta :)

Koulunkäynti Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa

¡Hola buenas!

Aika menee nopeasti ja lasten koulunkäyntikin on pyörähtäyt hyvin käyntiin. Mullakin on ollut paljon asiaa ja olen kirjoitellutkin, mutta kun asiaa olisi niin paljon, etten tiedä mihin nämä kaikki jutut laittaisi ;D Piti sitten ruveta jakamaan juttua ja kirjoitan nyt sitten lasten koulusta.

 Lapset käyvät koulua Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa, Colegio Finlandésissa. Kaksi vanhinta meillä saakin jo kulkea kouluun yksin, mutta kaksi täytyy viedä ja hakea joka päivä. Tuosta on kyllä muutama valituksen sana, kun on niin, että molemmilla lapsilla loppuu joka päivä eri aikaan koulu. Kahtena päuvänä sentäs alkaa samaan aikaan. Siinä sitten joko kävelet edestakaisin koululle ja kotiin (1,2km siivu) tai istut jossain odottamassa 1-2h, että toisella alkaa/loppuu koulu. Luulisi, että olisi mahdollista järjestettää niin, että koulut alkaisi ja loppuisi samoihin aikoihin. Paikallisissa kouluissa taitaa olla niin. Täällä koululaiset kuljetetaan kuitenkin viidenteen luokkaan asti. Aika monella perheellä on useampi lapsi koulussa, joten siinä sitten niitä kuljetuksia kertyy. Itse en nyt tee töitä täällä ja jos tuohon pitäisi työt vielä sovittaa niin olisihan se sirkusta. Kutosluokkalaisista ylöspäin saa sitten kävellä itse.
Nythän kuskaukset on mennyt vielä ihan ok, kun ollaan oltu täällä molemmat. Lisäksi samassa taloyhtiössä on yksi perhe, kenellä on samassa koulussa kaksi poikaa. Ei kuitenkaan samoilla luokilla, kun meillä, joten ei heilläkään ole samoja kouluaikoja. Voidaan kuitenkin tehdä parina päivänä niin, että aamulla ei tarvitse viedä kahteen kertaan. Toinen vie ysiin ja toinen kymppiin. Harmi kyllä, he muuttavat tästä pois syyskuun lopussa. Ovat niin hyviä kavereita meidän poikien kanssa.
Mutta voi pojat kun tulee olemaan mukavaa, kun Tuukka lähti juuri Suomeen ja minä sahaan tuota väliä nyt Milonin kanssa. Parit kiukut voi tulla pojalla (ja varmaan äitilläkin ;p).
No mutta, tuo oli tiedossa oleva miinus täällä asumiselle (koulun hinnan lisäksi), mutta ärsyttää se silti. Onneksi plussia on kuitenkin paaaaaljon enemmän! :D

Muutoin koulu ja opettajat vaikuttavat yhtä mukavilta, kuin muistelinkin. Se on kuitenkin pääasia ja hyvillä mielin lapseni siellä pidänkin. Osa opettajista oli jo ennestään tuttuja. Tapasin Jamilin opettajankin tuossa (uusi opettaja), niin kyllä voin luottavaisin mielin hänetkin kouluun laittaa <3 Se oli yksi asia mitä vähän jännitin. Suomessa koulu ei kovin hyvin hänellä sujunut. Tai koulu kai sujui ihan hyvin, mutta kuormitti häntä niin paljon, että kotona käyttäytyminen oli ihan mahdotonta.
Muillakin lapsilla menee hyvin. Kertaakaan ei ole lapset sanoneet, että olisi ärsyttävää mennä kouluun. Kävelyä nyt välillä nurisevat, mutta eihän tuo ole edes pitkä. Ovat vain Suomessa tottuneet liian hyvälle, kun kouluun oli se 600m tai jotain.
Kaikki lapset ovat saaneet myös kavereita. Uusia ja osa on vanhojakin. Toivotaan, että kaikki menee hyvin jatkossakin.

Lasten koululla on lasten ja nuorten kirjasto, mikä pyörii vanhempien toimesta. Se on avoinna tunnin aamuisin ja tunnin iltapäivisin. Oppilaiden vanhemmat ovat siellä pitämässä kirjastoa auki ja kirjat järjestyksessä. Kohta se sitten selviää itsellekin tarkemmin, mitä siellä käytännössä tehdään, kun otin itsellenikin "kirjastotyyppi" vuoron. Olen siis joka perjantai klo 13-14:10 koulun kirjastossa. Jospa ne kirjat vaikka innostaisi itseäkin rustaamaan jotain ;D
Aikuisillekin löytyy kirjasto lukion kahvilasta. Siellä ei meitä vanhempia kuitenkaan tarvita vaan olemme vain koulun kirjastossa.

Siinä kuva koulusta. Kuvasta ei erota miten koulu pullistelee oppilaista. (Muokkasin yli tulevat raajat kuvasta pois ;D)  Onneksi uusi koulu on suunnitteilla, mutta siitä en osaa enempää sanoa, kun ei siitä tunnu kukaan tietävän. Tai ainakaan kertovan :) . Toivovat, että se olisi käytössä syksyllä 2018, mutta ei sitä ole vielä aloitettukaan. Onkohan tonttiasiakaan vielä valmis, että tietäisivät mihin koulun laittavat. Jokatapauksessa uudet tilat tulevat todella tarpeeseen ja toivon mukaan kaikki kouluun hakevat mahtuisivat sitten uuteen kouluun.

Tuosta koulusta pitäisi ottaa kuva kun koulu päättyy ja vanhemmat odottavat lapsiaan portilla ;D ;D

-Rebekka

Uusia (vanhoja) tuulia

Hei vain, tai ¡Hola!, niinkuin näillä koordinaateilla sanotaan. Ollaan siis Espanjassa <3
Edelliseltä reissulta jäi kuumotus ja takaisin oli päästävä. Silloinen (syksy 2015) 5kk tuntui liian lyhyeltä ajalta ja nyt täällä olisi tarkoitus olla ensi kesään asti. Katsotaan kuinka käy.

Hommahan meni jokseenkin niin, että Espanjaan lähtö oli meidän puheissa todella usein sen jälkeen kun sieltä kotiuduimme. Lapsetkin puhuivat siitä lähes joka viikko. Tammikuussa alkoi sitten koulupaikkojen haku Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun. Olin aiemmin ajatellut, että hakisiko niitä paikkoja ihan varulta. Päätin, että en. Ja sitten päätin että haen. Ja taas toisin päin. En ollut puhunut edes asiasta kenellekään. Sitten eräs <3 alkoi houkutella hakemaan paikkoja. Siltikin emmin vielä ennen kuin hain paikkoja. Mutta hain. Hain vuodeksi. Ajattelin, että eihän niitä paikkoja ole pakko ottaa vastaan, vaikka ne saisikin.
Tuukalle lähetin sitten fiksusti tekstarin, että olin hakenut lapsille koulupaikat. Kuulemma olin hullu, mutta mikäpä siinä.
Sittenhän ne vielä kaiken lisäksi tuli ne paikat. Eihän siinä auttanut, kuin tehdä päätös, lähteäkö vai jäädäkö räntäsateeseen. No, ei ollut vaikeaa päättää. Harmi, että meitäkin lähtemään houkutelleet eivät saaneet koulupaikkoja lapsille, kun hakivat vain syksyksi. Oli ollut niin paljon hakijoita. Koko vuodeksi hakevat ovat ensisijalla. Onneksi hain vuodeksi kerralla.

Siinä sitä sitten alettiin järjestämään asioita niin, että olisi mahdollista lähteä. Asunto laitettiin vuokralle ja hommattiin itselle asunto Espanjaan. Tällä kertaa päätettiin kokeilla kerrostaloasumista lähempänä palveluita ja kävelymatkan päästä koulusta. Meidän omat vuokralaiset halusivatkin asunnon jo ennen, kuin lähdettäisiin, joten sitä ennen piti remontoida meidän siivessä oleva kaksio ja mennä siihen asumaan siihen asti, että lähdettäisiin. Remontti ei ollut mitenkään pieni ja se vaati paljon työtä ja hermoja. Ja se, että asuttaisiin tilapäisesti seitsemän henkeä alle 65m2 asunnossa. Retkimeininkiä. Tai luksusta, jos vertaa siihen, että jotukut voi asua asuntovaunussa. Miten sen nyt ottaa. Maaliskuussa jokatapauksessa aloitettiin remontti ja huhtikuun lopussa päästiin muuttamaan asuntoon. Joten se homma oli sitten hoidettu.

Onhan tässä ollut paljon muutakin, mutta lopulta päästiin kuin päästiinkin perjantai aamuna klo 3:45 kömpimään unenpöpperöisinä lentokenttätaksiin, vaikkakin vielä lähtiissä yksi lompakko saatiin potkaistua terassin alle juuri silloin ja sitä piti sieltä kaivella. Onneksi ei oltu liian tiukalla aikataululla ja ehdittiin hyvin lentokentälle. Oli meillä laukkuja. 8 isoa laukkua ja 7 pienempää laukkua ja kaikilla lapsilla taisi olla reputkin selässä. Oli kyllä hyvää tuuria, kun halusivat lentokentällä laittaa meidän käsimatkatavaratkin ruumaan, kun tilaa laukuille ei hirveästi koneessa ole, ja kone oli ihan täysi. En pistänyt vastaan. Lasten kanssa muutoinkin lentokentällä on helppoa, kun pääsee turvatarkastukseenkin perheportista.

Lompakon metsästystä

Lento sujui kohtuullisesti (näin jälkikäteen ajateltuna). Tuo meidän herkkä lapsi vaan kärsi aika paljon ahtaanpaikankammosta ja matka ei ollut kovin miellyttävää sen jälkeen, kun alun parin tunnin unien jälkeen hän heräsi. Kielenkäyttö on tuollaisen ahdistuksen takia melko mukavaa, eikä paljoa kiinnosta alkaa kanssamatkustajille selittämään, mistä moinen johtuu. Saivat siis lähimmät matkustajat nauttia loppumatkasta "erkkieräreikä, erkkiperäreikä, erkkipersereikä" -jutuista. Onneksi ei kuitenkaan kovin paljoa ;D Välillä on mukavaa, kun on erilaisia lapsia. Mutta eipä poika muistanut enää pelätä lentokoneen tippumista, kun oli niin ahdasta.
Perille päästiin jokatapauksessa ja nyt alkaa olla poikakin jo vähän rauhallisempi. Nyt vähän rentoudutaan muutama päivä ennen kuin alkaa koulut. Maanantaina lapset aloittavat. On tässä muutama kuukausi revitetty niin, että pieni hengähdys tekee hyvää! Tuukallakin on elokuu lomaa ja sen jälkeen lentääkin Suomeen töihin ja minä pääsen nauttimaan yh-äidin arjesta vieraalla maalla. Hmmmm... mitähän sillä saadaan aikaan ;D

Meidän allasalueelta. Oikealla olevassa talossa on meidän asunto. 

Ei mahdu yhteen kuvaan koko talo,
mutta tuossa toisen kerroksen mutkassa on meidän asunto.

Mutta nyt on kyllä niin väsy, että myöhemmin lisää. Julkaisen ilman oikolukua ;p
-Rebekka

H(r)aastava kylpyhuoneremontti

Heippa,

seuraavaksi remontin h(r)aastavin osio, pikkukylppäri.
Kylppäri kuuluu meidän isompaan asuntoon, mutta se otettiin pienemmän asunnon käyttöön silloin 2015, ennen Espanjan reissua, kun muutettiin pienelle puolelle, eikä sinne ehditty kylppäriä tekemään. Silloin tehtiin siihen vain pikainen kohennus. Kylppäri on sairaan pieni ja sen verran tehtiin sinne muutosta, että otettiin suihkuseinä pois ja laitettiin sinne suihkukaappi, mikä juuri ja juuri sinne mahtui (vaati pienen reiän kattoonkin), koska vesieristeistä ei ollut tietoa. Suihkukaappi oli siihen tilaan turvallisin vaihtoehto. Lattian maalasin laattamaalilla ja vanhan oviaukon päälle, mikä oli silloin kipsilevypinnalla, laitoin liitutauluteipin. Pari laattaa liitutaulun helmaan, listat ympärille ja se oli silloin siinä. Allaskalusto oli laitettu jo aiemmin. En nyt sitten kuitenkaan löytänyt kuvia ekasta hätäremontista, vaikka jossain ne kuvat pitäisi olla. Tässä nyt lähes alkuperäinen kuva, allaskaappi vain vaihdettu.

Tuohon oikealle siis laioimme suihkukaapin, mikä juuri ja juuri mahtui. Lattia maalattiin tummanharmaalla maalilla kahteen kertaan. Eka kerros ei kuivunut ajoissa ja pinta meni sitten huonoksi, kun vessaa käytettiin. Laitoin sitten toisen kerroksen ja olimme pidempään käyttämättä vessaa, niin sen jälkeen pinta kesti kyllä hyvin.

Nyt kuitenkin varsinaiseen remonttiin, mikä nyt keväällä tehtiin.
Alunalkaen me ei oltu suunniteltu tuon kylppärin remontoimista, mutta sitten aloin miettimään, että tuo onneton kylppäri olisi ainut, mitä tässä talossa ei ole remontoitu, jos jätämme sen remontoimatta. Ja nyt remontti olisi kuitenkin suht helppo toteuttaa toisen asunnon remontin yhteydessä, kun kylppäri oli vielä sen asunnon puolella. Remontoisi sen ensin ja siirtäisi vasta sitten toisen puolen käyttöön.
Aloitin purkamalla suihkukaapin, allaskalusteet ja peilikaapin pois. Ja tietinkin kaikki putkihärpäkkeet ja koukut sun muut. Allaskalusteet oli mennyt niin huonoon kuntoon, että piti vaihtaa kokonaan.
Lattiaan laitettiin sitten lattialämmityskaapeli, mikä on kyllä luksusta sen jälkeen, kun on käyttänyt tuota kylppäriä missä on niiiiiin jäinen lattia. Sen osuuden teki Tuukka, niin kuin lattiavalunkin.
Valun jälkeen laitettiin primer ja vesieristenauhat ja vesieristeet. Nauhat kävi minun isä laittamassa. Siinä kohtaan sitten taisi tulla taas yksi muutos kuvioihin.
Kylppäriin mentiin silloin sellaisen joutavan "välihuoneen" läpi. Mietittiin ensin, että jos yhdistäisi tilat ja tekisi isomman kylppärin, mutta pikaisen mietinnän jälkeen päädyttiin kuitenkin siihen, että otetaan siitä ovi pois ja tehdään "välihuoneesta" pukuhuone kylppärin yhteyteen.

Sitten alkoikin tuskien taival, kun minä aloin laattahommiin. Olihan se tietenkin vapaaehtoista vaikka aikataulu toimi hyvänä kannustimena. Kyllä siinä kuulkaa riitti verta, hikeä ja kyyneleitä. Saattoi pari ärräpäätäkin lentää (ja laattoja ja laastia ja mitä nyt sattui käsillä olemaan, mutta ei puhuta niistä).
En ollut meinaan koskaan ennen laatoittanut. Kyllähän sitä ihminen osaa tehdä monenmoista, kun vaan ryhtyy hommiin. Olin ennen aina sanonut, että laatoittamaan en kuitenkaan ala. Koulussakaan ei käyty laatoitusta puolen neliön levyn laatoitusta enempää.
Jokatapauksessa sitten kuitenkin käärin hihat ja aloin hommiin. Pääasiassa Tuukalta puhelimessa kyselin neuvoja ja iskää hain välillä neuvomaan. Ja kyllä Tuukkakin ihan paikanpäällä neuvoi silloin kun ehti. Mutta olihan se hirveetä. Verenpaineet oli kyllä välillä niin korkeella, että aattelin että nyt sitten viimeistään poksahtaa joku suoni päästä. Ja olin myös välistä tosi iloinen töitä tehdessä, kuten Tuukan ottamasta kuvasta käy ilmi. Nyt silmät kiinni ketkä ei halua nähdä.

No ei vaan, olihan se välillä ihan mukavaakin. Ja työn jälki näkyy eteenkin tässä kylppärissä hyvin, kun lopputulos on kuitenkin todella hieno, vaikka itse sanonkin.
Lattiaan tuli 10x10 tumma laatta. Päätyseinään iso kivipuristelaatta ja muihin seiniin kiiltävä valkoinen, vaikka se onkin vähän tylsä. Seinälaatat laitettiin pukuhuoneen ovenpieliin asti ja pukuhuoneen seinät maalattiin lujamaalilla. Saumaukset sitten tietysti, mutta niistä(kään) ei puhuta, liikaa sensuroitavaa. Tuukka viimeisteli lopuksi homman silikoneilla. Ja siirsi oviaukotkin kiltisti oikeille paikoille ;D Mutta nyt kuvia:

Tässä nyt näkyy toi liitutauluteippi. Listat ja helmalaatat puuttuu,
mutta hyvin menee oviaukon peitoksi tollasessa hätäremontissa :)

Siinä näkyy vähän tuota lattiamaalia ja suihkukaapin reunat ;)
Purkuhommat vauhdissa siis :)

Perusnaisen työkalut

Rouva työntouhussa. Vielä on helppoa, kun laatoitetaan lattiaa

Jokainen laatta on lisää valmista pintaa

Keskeneräisessä näyttää vielä tökeröltä tuo valkoisen ja kiven yhdistelmä

Tässä kohtaan oli helppo hymyillä :)

Tähän loppuun vielä ennen ja jälkeen kuvat vierekkäin

Kyllä siitä tuli sitten hieno! Ja ollaan kuitenkin vielä Tuukan kanssa onnellisesti yhdessä <3 ;D
Mutta olihan se hommaa... ;D

-Rebekka

Ps. Pahoittelut epäselvästä tekstistä, olen kirjoitellut tätä milloin missäkin käänteessä.

Makuuhuoneen muutto

Moikka!

Remonteissa ajattelin seuraavaksi siirtyä meidän makuuhuoneeseen. Senkin valmistumisesta on jo se puolitoista vuotta ;D.
Meidän asunnon pohja on siinä mielessä omituinen, että sisäänkäynti tulee suoraan keittiötilaan. Eteinen on siinä heti vasemmalla puolella ja ovi olikin ennen siinä. Silloin meillä oli yläkerran kanssa yhteinen eteinen ja oma eteinen oli lähinnä läpikulkupaikka, eikä sitä voinut hirveästi käyttää. Nyt siinä on tilaa vaatteille, kun vanha oviaukko on ummessa. Mulla on sillätavalla eri kätevä mies, että voin vain sanoa, että "siirräppäs tuo ovi nyt tuohon ja tuota seinää voisi pikkasen kans siirtää", niin kyllä hän sen hoitaa ;D.
Jokatapauksessa, heti sisäänkäynnin oikealla puolella oli meidän makuuhuone, mikä tehtiin aika pian muuton jälkeen keittiön yhteen kulmaan. Sitä ennen nukuttiin kyllä samassa paikassa, mutta ilman seiniä :D.  Tässä havainnollistavia kuvia makuuhuoneesta (harmi kun ei löydy tältä koneelta kuvaa ennen seiniä):

Makuuhuoneessa on lasiovet ja ikkuna, että tila ei mene pimeäksi

Tämä kuva on otettu ulko-oven paikkeilta.
Tosin kuvan ottohetkellä ovi oli vielä vanhalla paikalla.
Ruokapöydän paikka on tuossa, missä sohva on. Tuolloin meillä oli pöytä olkkarissa.

Huone on kapea. Siihen mahtui vain 140cm sänky. Sänky on Ikean Malm -mallia.
Sängyn etulaitaan tuli heti iso reikä, joten päällystin sängyn.
Kuvassa näköjään etulaidan nahka on jäänyt rypylle :p

Tuo sänkyhän ei hirveen tilava ole, kun yöllä saattoi viereen tulla kolmekin lasta. Tuukkahan tietenkin nukkui leveästi omalla paikallaan, joten minun se oli tila annettava lapsille. Lopulta sitten vieressä nukkui enää kaksi lasta. Mutta nälkähän se kasvaa syödessä ja aloin päästä leveän nukkumisen makuun. Kyllä sitä pyöriteltiin kaikenlaisia vaihtoehtoja isomman nukkumatilan saamiseksi tuohon tilaan. Ja kyllä siihen yksi magee suunnitelmakin tehtiin, mutta toteutus tuntui haastavalta ja ratkaisu olisi ollut kiinteä. Tällä muuttuvalla mielellä se voi tulla ongelmaksi. Päädyttiin (lue päädyin) sitten siihen, että ajetaan lapset pois isosta makkarista, laitetaan heille sänky aulaan ja meidän makkarista tehdään heille leikkihuone.
Sitä kohti siis. Lastenhuoneessa oli yhdellä seinällä liitutaulumaali ja selailin netistä seinälle ideaa. Löysinkin sieltä idean jota muokkaamalla maalasin seinän. taisi olla Tikkurilan tunto -maali, millä ensimmäiset kerrokset vedin. Tulos ei ollut toivotunlainen, joten tein oman koktailin ja maalasin, tai oikeastaan valelin sillä vielä viimeisen pinnan. Sitten olin tyytyväinen.
Niin joo, pitihän sen sängynkin ilmestyä huoneeseen. Selailin taas netistä ideoita. Alkuun suunnittelin sänkyä OSB -levystä. Sitten Futon -mallistosta sain idean. Käytännön syistä halusin ehdottomasti umpinaiset kyljet sänkyyn. En ymmärrä miksi missään sängyssä on alusta, koska se on maailman ärsyttävintä siivota. No meillä sitä ongelmaa ei tule. Ja kun rakastan puuta, on sänky täysin puinen. Tuukalle sitten selitin millanen sängystä pitää tulla ja senkin hän pystyi toteuttamaan. Lopuksi käsiteltiin sänky vielä parafiiniöljyllä, jotta sänky ei kellastuisi. Tässä kuvia, mitä löytyi. Valitettavasti päätyssä olevan valon kanssa yhtään kuvaa ei ole, eikä kuvaamaan päästä, koska ollaan jo muutettu toiselle puolelle. Siitä sitten myöhemmin lisää.

Löytyi yksi huono kuva huoneesta, kun se oli lastenhuoneena

Piti laittaa Tuukka sängyntekohommiin. 

Hienoin sänky ikinä! 

Yöpöydiksi laitettiin seinälokerot. Toimii!

Tuukan yöpöydällä Timin tekemä pehmo 

Peilin edessä Jeminan tekemä puinen mäyräkoira

Seutaavaksi vuorossa kylpyhuone...

-Rebekka