¡Hola!
Ajattelin kertoa teille pari asiaa naapurisuhteiden luomisesta tällaisessa suurehkossa taloyhtiössä, missä lähes kaikki asukkaat ovat espanjalaisia.
Kiirettä pukkaa. Olen menossa pelaamaan padelia ja lapsenvahti tulee vähän myöhässä. Juoksen kellariin ja hyppään moottoripyörän selkään. Hana auki, starttaus ja menoksi. Ajan rampista ylös ja ulos parkkihallista. Pääsen varmaan sata metriä eteenpäin, kun pyörä alkaa pätkimään ja sitten sammuu. Mietin, että mitä ihmettä. Hajosiko pyörä just nyt. Tankki pitäisi olla täysi, kun Tuukka sen tankkasi täyteen ennen kuin lähti Suomeen. Kaikki muukin pitäisi olla kohdallaan. Mutta pyörä ei vain käynnisty. Sitten tarkistan kuitenkin tankin. Voin melkein kuulla huminan mikä lähtee kun tuuli puhaltaa tyhjään tankkiin. Ei bensaa. Kokeilen kuitenkin laittaa pyörän varahanalle ja sillä pääsenkin sitten käymään padelkentällä. Onneksi. Jos joutuisin jättämään pyörän tienvarteen niin se olisi vähän sama, kuin jättäisi sen avaimet paikallaan ja moottori käynnissä odottamaan, että joku veisi sen. Päälle voisi vielä kirjoittaa: ”Vie vain”.
Kotona sitten laitoin naapurille viestiä, että onko ihan tavallista, että taloyhtiön lukitusta parkkihallista käydään varastamassa bensat tankista. Ja onko pyörää edes turvallista säilyttää siellä vai käykö joku mahdollisesti naarmuttamassa stiä tai jotain muuta.
Naapuri oli todella ihmeissään ja menin hänen kanssa ihmettelemään asiaa parkkihalliin. Paikalle sattui pari muutakin naapuria ja siinä kuuntelin sujuvasti stiä pölpötystä, mistä ymmärsin sanoja sieltä täältä. Kiivasta oli. Kellarissa sattuu olemaan kamera lähellä meidän parkkiruutua, joten naapuri aikoi ilmoittaa asiasta taloyhtiön presidentille, joka sitten katsoisi nauhat. Pyörä oli tosin seisonut siinä jo lähes kaksi viikkoa ennen kuin kävin ajamassa, joten olisi aika haastavaa löytää bensavaras. Sanoin kyllä, että ei siinä nyt niin suurta menetystä ole tapahtunut, mutta en kuitenkaan halua, että varkaus toistuu. Sitä mieltä olivat naapuritkin. Kiitin kovasti. Hississä sattui naapurin mopopoika samaan hissiin. Naapuri häntä myös haastatteli siinä ja ymmärsin kyllä, että hän kyseli myöskin, että oliko eräs naapurinpoika, ketä itsekin vähän epäilin, ollut osallisena asiassa. Tämä mopopoika ei ollut tietoinen asiasta. Tai ei ainakaan kertonut.
En koskaan kysynyt presidentiltä kuka tuo varas oli ollut vai oliko se selvinnytkään, mutta tuo yksi poika, ketä epäreilusti mielessäni epäilin, ei enää vastaantullessa katsonut minua päin. Mitäs tuosta nyt sitten ajattelemaan.
Pojat skuuttaa paljon ja renkaita kuluu. Yksi päivä oli taas yksi rengas rikki ja pojat etsivät kuumeisesti missä yhdet ehjät renkaat olisi. Ei löytynyt sitten millään. Taisivat vähän naapurin poikia syytelläkin siinä ja minä toppuuttelin, että ei voi syyttää, jos ei ole mitään todistetta, että näin olisi käynyt (vaikka itsekin olin vähän aiemmin sortunut samaan). Naapurin pojat kun olivat meillä, heidän perässään piti kävellä kokoajan, eikä päästää minnekään ilman vahtia. Eivät osanneet käyttäytyä toisten kotona ja kaivoivat kaikki kaapit ja laatikot minun alusvaatelaatikosta lähtien. Jos et ehtinyt erikseen kieltämään. Mutta kun olivat muuten mukavia poikia, niin annettiin heidän käydä sisälläkin.
Noh, yksi päivä sitten ovelle taas koputettiin. Toinen naapurin pojista oli oven takana. Meidän pojat menivät sitten siihen ja toinenkin naapurinpoika potkutteli skuutilla käytävää pitkin meille päin. Kaarsi skuutin mageesti siihen meidän oven eteen. Emilion katse kääntyi naapurin skuutin takarenkaaseen. ”Es mi rueta, it’s my rengas, toi on mun rengas”! Emiloi huusi ja naapurin poika luikki karkuun skuutteineen. Välillä näkyi pää jostain nurkan takaa. Yritin hänen veljeltä kysellä milloin vanhemmat tulevat kotiin, että voidaan mennä selvittämään asia. Poika kun ei uskaltanut tulla piilostaan. Meillä olikin menoa silloin illasta, mutta seuraavana päivänä Tuukka haki renkaan Emilion kanssa. Naapurin poika oli sen nolona työntänyt ikkunasta pihalle. Muutaman päivän kiersi kauempaa, eikä uskaltanut tulla pyytämään poikia. Sanoinkin hänelle, että sisälle ei voi tulla, jos varastaa meiltä. Vaan niin se unohtui sekin juttu ja naapurin pojat ovat taas joka päivä meillä.
On meillä sitten täällä naapurissa ne vanhat rouvatkin. Ne jotka ovat kovinkin suloisia, kunnes toiselle tuulelle sattuvat.
Jamil tässä eräänä iltana otti skuutin ja lähti patiolle skuuttaamaan. Ei mennyt kuin hetki ennen kuin tuli jo takaisin sisälle ja sanoi että joku mummo ”ragee” hänelle ja väittää, että hän on rikkonut portaikon kaiteesta tolppia. Hän oli mennyt alas patiolle ja yksi naapurin poika oli napannut hänen skuutin ja alkanut hakkaamaan skuutilla rautaista kaidetta. Jamil oli työntänyt jalkaa väliin ja sanonut, että ”hullu älä riko sitä”. Silloin oli naapurin rouva sattunut paikalle ja saanut hepulin. Menin selvittämään asiaa, mutta rouva ei ollut kuuntelutuulella. Kysyin ystävällisesti voisiko rouva kuunnella minua. Hän piteli korvia ja sanoi ”ei, minä näin kun pojat tekivät sen yhdessä. Kolme tolppaa on jo rikki ja huomenna minä puhun asiasta presidentin kanssa”. Aina kun yritin puhua, hän peitti korvansa ja sanoi että ”minä näin, minä näin”. Tiedättehän sen kun lapset laittavat sormet korville ja ölisevät ja mölisevät kun eivät halua kuulla jotain. Sama meininki.
Kyllä mulla sitten keitti ja aloinkin jo katselemaan muita vuokra-asuntoja. Holtittomat lapset kyllä ymmärtää, mutta että aikuiset. Satuin vielä uskomaan tässä asiassa poikaani vaikka kyllä hänkin moneen pystyy.
Noh, ei me sitten muutettu muualle ja iloisesti hymyili tuokin sähäkkä mummo, joka piteli korviaan, kun seuraavan kerran tuli vastaan. Ja tervehti myös iloisesti. Eikä tullut presidentti meidän ovelle, eikä laskua ilmestynyt postilaatikkoon. Joten se siitä.
Mutta muuten meillä on ollut ihan mukavaa!
-Rebekka
 |
| Halloweenin keppostelijat |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti