Seisoimme kirkon ovien takana, kunnes suntio avasi ovet. Kirkon penkit olivat täynnä meidän juhlavieraita. Häämarssin sävelet täyttivät kirkon. En muista mikä sen häämarssin nimi on. Tu-tu-tu-tuuu tu-tu-tu-tuuuu tu-tu-tu-tuuu-tu-tu-tu-tuu tu-tu-tu tuuu-tuuu-tu-tu-du-tuu-duut...

Ensin piti odottaa hetki ennen, kuin kuului lähteä kävelemään. Kävelemään hitaasti häämarssin tahdissa alttarille. Ei osattu odottaa tarpeeksi kauan. Lähdettiin vähän liian aikaisin kävelemään, eikä mitenkään hitaasti. Vedin Tuukkaa perässä, oli niin kiire naimisiin. Nuoret rakastuneet täynnä onnea ja odotusta.

En osannut jännittää. Hymyilytti. Me kaksi täällä. Lupaamassa alttarilla tahtovansa rakastaa toista, kunnes kuolema meidät erottaa. Ei pienintäkään sijaa epäilykselle. Olisi voinut luvata vain rakastaa. En kyllä ymmärtänyt mitä tahtomista siinä tarvittaisi.

Tuosta päivästä on 12 vuotta. Tänäänkin rakastan, enkä tarvitse siihen tahtoa. Mutta tässä vuosien aikana olen kyllä ymmärtänyt mitä tuolla tahdolla tarkoitetaan. Kahteentoista vuoteen mahtuu paljon. Yhdessä ollaan oltu yli 15 vuotta, mikä on puolet mun elämästä. Vaikka tänään on helppo rakastaa toista, niin on meillä ollut paljon huonompiakin aikoja. Niitä päiviä, kun miettii, että miksi ikinä ollaan edes menty naimisiin. Niin, naimisiin. Silloin yleensä tuleekin mieleen se hääpäivä ja se, kun seisottiin alttarilla ja sanottiin "tahdon". Niissä mietteissä sen sanan merkityksen ymmärtää parhaiten. Niinä huonompina aikoina. Jos silloin ei olisi tahtoa, ei meitäkään enää olisi. Kun tahtoo rakastaa toista, niin on valmis tekemään työtä sen eteen, että rakkaus säilyy. Jos kaikki jättäisi pelkän rakkauden varaan, olisi tällä minun päällä ainakin turhaa yrittää rakentaa mitään pysyvää. Se, että tänään tuntuu, että halkean rakkaudesta, ei tarkoita etteikö huomenna voisi olla jo se päivä, kun mietin, miksi edes mentiin naimisiin. Jos niin käy, tulen ja poistan tämän tekstinkin, kaikkine rakkaushöpötyksineen ja tiedätte missä mennään. Ehkä myös tirautan parit kyyneleet oman suhteen surkeudesta. Ei voi tietää.

Sen kuitenkin tiedän, että hyviä päiviä meillä on enemmän, kuin huonoja. En tosin oo laskenut, mutta vaikka hyviä päiviä oliskin yksi kahta huonoa kohden, niin hyvän päivän arvo on tuhatkertainen huonoon nähden. Meillä mennään siis kevyesti plussan puolella. Ja hyvältä tuntuu.

On se vaan niin helppoa olla öllötellä tässä suhteessa, kun toinen tuntee sut melkeen yhtä hyvin, kuin itsekin. Huolehtii ja rakastaa, vaikka olisin kuinka ärsyttävä. Voin olla mun batman- yöhousut jalassa, hiukset pystyssä ja toinen kehuu, kuinka nätiltä mä näytän. Mä tottakai uskon (että jos kuljen tuolla kylillä batman -housuissa niin mä oon vaan niin söpö ne jalassa ;D).

On niin mukavaa nauttia näistä suhteen loma-ajoista, kyllä niitä töitä saa taas sitten tehdä, kun sen aika on.

Tänään keskityn tähän hetkeen ja nautin tästä päivästä. Rakastan mun miestä tänään yhtä paljon, kuin 12 vuotta sitten alttarilla. Olen mä vaan saanut kertakaikkisen hyvän(näköisen) miehen. Tuossa se nukkuu viressä, niin taidankin kaivautua kainaloon...  Me ollaan niin ansaittu tämä! Tuukka <3