Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Mielensäpahoittajaa luin. Ootteko sitä lukeneet? Jos ette, niin vaadin hetimmiten lukemaan. Kyllä on Kyrön Tuomas sellainen huumorin taitaja, että saa minunkin suunpieliä nykimään.
Kirja oli saatava, kun siitä niin kohistiin, että mikä se siinä sitten oli niin hauskaa. Lukea piti aina kun tuli pienikin rakonen, niin muutaman sivun eteenpäin. Kyllä se oli liian vähän. Ei sitä ihminen pysty nauttimaan kirjasta, jos ei pysty hartaasti lukemaan. Vaikka eihän se minulla etes oikea kirja olekkaan, vaan tuommoinen e-kirja. Sormella pyyhkäistään, että saahaan sivut käännettyä. Ei se tietenkään sama ole, kuin paperia kääntelisi, mutta valoja en lukiessa tarvii ja säästö se on pienikin säästö.

Eilen tein suunnitelman, että pääsen oikeen ajan kanssa lukemaan. Ei ne asiat muuten muutu, jos ei niille ite jotakin tee. Mielellään heti, muutoin voi jäädä tekemättä.
Lapset kun saisin nukkumaan ja iltapesulla käytyä, laittaisin minä petin valmiiksi ja kirjan kanssa menisin sänkyyn. Lukisin nyt oikein hartaasti.
Ja niin vain ilta venyi ja minä oottelin, millonkos sitä pääsisi. Nukahtaa se viimeinenkin lapsi jossain vaiheessa, näin se on aina ollut. Paitsi jos on oikein pahasti korvatulehusta tai jotain muuta kipiää, niin ei kyllä nuku. Itkee ja valittaa niin kauan, että särkylääke auttaa. Jos ei auta, niin sitten jatkaa. Mutta ei ollut mitään kipiää nyt, niin alkoivathan viimein nukkumaan.
Tein ittelle petin ja yövaatteissa kömmin sänkyyn. Kyllä oli mukavaa. Avasin kirjan ja aloin lukemaan. Nyt en kyllä kattoisi kelloa, lukisin niin kauan, kun vain jaksaisin.
Jatkoin siitä mihin olin jäänyt, elikkä seuraavaksi tuli luku kämmenet. Ja kyllä minä niin nautin. Nautin, kunnes kolmannen sivun jälkeen käänsin sivua ja näytölle pätkähti: Tuomas Kyrö (s.1974) on sukupolvensa johtavia mielensäpahoittajia. Ja oikein kuvan kanssa. Kyllä minä yritin sivua monesti kääntää, vaan ei sivu vaihtunut miksikään. Siinä se oli karvahattu päässä, itse Kyrön Tuomas, eikä lähtenyt mihinkään. Sitten vasta tajusin, että se loppui nyt. Se kirja. Kyllä siinä ihminen mielensä pahoittaa, kun tuntuu, että lukea olisi voinut vaikka kuinka, mutta ei tule uusia sivuja vaan sivut loppuu jo sataanyhteentoista.

Mutta sen minä voin kyllä sanoa Kyrön eduksi, että kyllä se kirjoittaa osaa. Hauskoja kirjoja kun on ihan liian vähän. On jos jonkin näköistä murhaa ja jännitystä, romanttista lätinää. Vaan kyllä se on vaikea hauskaa kirjaa löytää, vaikka kyllä se pitäisi tietää, että se on huumori, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Ja arjesta se huumori on otettava. Kyllä tänä päivänä ei oikean arkihuumorin päälle ymmärretä niin kuin ennen. Pierusta ei tarvinnut huumoria tehä, se on ainakin varma. Kyllä jos jollain pääsi pieru, niin hyvä oli, että pääsikin. Syövänhän siitä saa, jos pierua piättää. Ei siinä sitten tirskuttu eikä naurua väännetty. Asiallista oli kyllä kysyä, josko hernerokkaa tai kaalilaatikkoa oli syönyt. Pääsiäisenä ei tarvinnut etes kysyä, kyllä oli päivänselvää, että mämmihän se oli.

Tai sitten nämä nykyiset petipuuhista väännetyt härskit jutut. Ennen sitä tehtiin niin, että jos jäi aikaa ja töiltään ehti, sitä sammutettiin illalla kammarista valot ja mentiin peiton alle lempimään. Ei siitä sen koomin puhua tarvinnut. Että kyllä ei ennen ollut härskiä kuin voi, ja vain, jos oli liian kauan lämpimässä ollut. Ja olihan se tietenkin Hartikaisen Härski. Siinä vasta kunnon mies. Kyllä minä lämmöllä häntä muistan. Tietänneeköhän nuo nykynuoriso etes, kuka se Hartikaisen Härski oikein oli. Kyllä pitäis ihan yleissivistykseen kuulua kaikki Uunot kahtoa. Koulussa ainakin, jos ei muuten. Ja kyllä sais tämän Mielensäpahoittajankin kouluun ottaa pakolliseksi lukemiseksi. Siinä sitä olisi oppia kerrassaan. Elämästä ja oikeasta huumorista. Olisi se ainakin hauskempi, kuin Kymmenen pientä neekeripoikaa, mitä ne siellä koulussa varmasti vieläkin luetuttaa. Tai nykypäivänä se kuuluu olevan Eikä yksikään pelastunut. Kyllä ei kirja ole enää sama, jos nimeä pitää vaihtaa. Se on sama sitten vaihtaa koko kirja ja luetuttaa kaikilla tämä Mielensäpahoittaja. Kyllä näin on.

Ps. Lähetin Kyrön Tuomakselle postia, että tekisi sitten seuraavalla kerralla vähän pidemmän kirjan. Kyllähän minä huomasin, että oli niitä kirjoitettu enemmänkin. Seuraavaksi luen Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike. Mutta parempi se oli laittaa postia menemään, nimittäin kyllä ihminen tarvitsee myös kritiikkiä.