Uskallan väittää, että useimmiten, kun kysymme joltain tuon "miks?", niin vastaus on "siksi".
Ja kysymys kuuluu:
Itse olen kiinnittänyt aikanaan huomiota siihen, että kun lapselle tulee siinä jossain 4-5v (riippunee lapsesta) ikäisenä se kamala kyselyikä, niin vanhemmat puhuvat siitä tyyliin "Nyt sillä meidän mussulla on se järkyttävä kyselyikä. Ihan sama mitä sanoo, niin mussu kysyy: miksi". Muutaman kerran yritetään vastata asiallisesti, mutta sitten monesti tullaan siiheen, että vastaus on "no siksi vaan, älä kokoajan jaksa kysellä".
Itse olen tykännyt kauheesti näistä kyselyvaiheista. Varsinkin meidän Emilio on aina ollut sellainen pohtija ja kysyy edelleenkin eskari-iässä vielä useinkin, että "miksi"? Kun itse selviää ensimmäisestä miksistä niin sitä seuraa taas seuraava. Yritän aina vastata niin hyvin, kuin vaan osaan, aina niin pitkälle asti, kuin lisäselvityksiä vaaditaan. Ei se lapsi sitä kysy vain kysymisen ilosta. Lapsella nyt vain herää jossain vaiheessa suurempi tarve ja mielenkiinto selvittää asioita. Ajattele nyt jos itse haluaisit esim. töissä tietää miksi jokin asia tehdään niin kuin se tehdään. Pomo siihen tokaisee tärkeän näköisenä, että "siksi, älä nyt jaksa kokoajan kysellä". Siinä sitten kertoo kahvitauollaan muille pampuille, kuinka taas sillä meidän Tytti-työläisellä on tuo rasittava kyselyikä.
Itsekin kysyn aina "miksi", ja usein joudun (hieman ärsyyntyneenä) kysymään perään myös "miksisiksi". On vaan kivempi tehdä asioita siksi, että asialla on jokin merkitys, jonka ymmärtää, kuin että tehdä asioita vain koska asioita nyt vaan pitää tehdä.
Ehkäpä meidänkin olisi hyvä ihan itsemmekin kanssa pysähtyä joskus miksin äärelle. Selvittää vähän itselle miksi me teemme joitain tiettyjä asioita ja miksi me haluamme jotain tiettyjä juttuja. Eihän sitä tiedä vaikka sitä oppisi jotain uusia asioita niinkin vanhasta asiasta, kuin itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti