Mä en kyllä miettisi. En ottaisi. Jos vaikka nyt joku kysyisi. Sitä miestä, kuka istui tuossa tunnin odottamassa, että padel -vuoro (espanjalainen, tenniksen tapainen peli) alkaa. Vaatteet oli vimosen päälle. Verkkarit ja muutaman kilometrin juossut lenkkipaita. Tuubihuivi, joka oli kiristetty toisesta päästä pipoksi. Monennenko kerran jälkeen tämä uljas uros kuulikaan, kun mainitsin keittiön altaan olevan tukossa. Puhelimessa oli vissiin jotain mielenkiintosempaa. Sitten sen vähintään viidennen maininnan jälkeen nostaa innoissaan pään ja väläyttää silmät kirkkaana sellasen tekohymyn, että "mitä, allasko tukossa", lompsii keittiöön, avaa roskiskaapin ja paukauttaa nyrkillä pari kertaa altaan pohjaan ja "Noooooiin, taas vetää!!". Että ooppas siinä sitten.
Tai miten olisi eilisen päivän mies, joka on ärsyttävä, kuin mikä. Heittää "hyvää" läppää, mitä ei sitten muut ymmärräkään. Vaikka yrität vain keskustella asioista. Paidassa oli varmasti Milonin räkää. Ajaa oksennuksen mun kurkkuun. Siis oikeesti se autolla mutkittelu...huvikseen. "Ohittaisko tästä vasemmalta...ei ku oikealta...kato ku mä hiillostan"
Itseasiassa juuri nyt Milon päästi unissaan hirveen pierun tossa vieressä. Jotenkin niin tutun kuuloista (ja hajuista).
Toissapäiväinen mies... jos nyt olis sitä, ni vois tehdä tätä ja jos tuota ei olisi, niin ei tätäkään tarvisi. Aurinko paistaa, mutta liian korkealta. Kun se laskee, niin häikäsee.
Ja että valitsisinko tämän miehen, jos valitsisin uudestaan
Ps. Viikkotakaperinmies oli ihan ookoo.
Entä tää nainen sitten. Ottaiskohan tuo mieskään tätä tämän päivän naista. Juuri tuossa tiskejä tehdessä motkotti kokoajan jostain tukkiutuneesta altaasta. Aukasis ite. Ei voi olla kovin vaikeaa. Ja pitääkö kokoajan kysellä, että teitkö sitä ja teitkö tätä. Ei oo emäntäkään pitsihepeneissä keittiössä. Taisi vetäistä jumppatrikoiden päälle väljähtäneet collarit. Hajusta päätelleen paita on vielä jumpan jäljiltä. Mitä sitä suotta kiirehtimään suihkuun, käy sitten illan päälle, kun lapset nukkuu. Mutisee tuon tuostakin rättiä heiluttaen: "mä en kestä tätä sotkua". Niinku se olisi elämässä ainut asia, mitä pitäisi kestää.
Eilisen emäntä sanoi, että "nyt lähdetään puistoon". Ja kun riitti, niin "nyt lähdetään puistosta pois". "Nyt haetaan lapsille hampurilaisia. Vain lapsille, me ei oteta. Syödään sitten kotona jotain vihreää". "Ai lenkillekkö menet? Kestääkö kauan?" Soitteli vielä perään, että "missä olet tulossa".
Toissapäivän emäntä pukeutui somasti. Legginsit ja pari paitaa. Kerrospukeutuminen on in. Villasukat polviin asti. Ja polviin asti roikkuvan neuleen päälle on vielä hyvä vetäistä miehen kulahtanut huppari. "Oonko mä söpö?", se pakottaa valehtelemaan. "Näytänkö suloiselta", jatkaa vaan. Yöksi sentään vähentää vähän vaatetta. Mutta vaan vähän. Pitää olla batman housut ja tietenkin univillasukat polviin asti. Paitoja sentään vaan yksi. Että valitsisko tuo mieheni tämän naisen tänään?
Pps. Tämä on vitsi...osittain.
Mietin vaan, että voiko tollasta ollenkaan miettiä. Että ottaisko samaa puolisoa uudestaan, jos nyt saisi valita. Tai vaikka tapaisi ensimmäisen kerran.
Ei kai sitä kukaan hullu ottaisi sellasta tyyppiä, kenestä tietää kaikki huonot puolet. Hyviin puoliin tahtoo tottua, mutta huonot ne vaan jaksaa ärsyttää. Päivästä toiseen. Eiköhän se oo kuitenkin parasta näissä parisuhteissa, kun voi olla sellasena, kun miltä minäkin päivänä tuntuu. On se vaan niin sulosta kun toiselle tuntuu kelpaavan, päivästä toiseen. Emmyymillään enkävaihapois.
Ainii.. munhan piti kirjoittaa jotain hempeetä, mutta jotenkin tää juttu vähän karkas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti