Ihana rakas rasavillini!

Mulla on poika. Tai poikia on kyllä neljäkin. Mutta mulla on poika, joka on hieman erilainen. Tai erikoinen. Tai poikkeava. Tai mitä siitä ikinä haluaakaan sanoa. Hän on se ensimmäinen. Poika, kuka heti synnyttyään katsoi äitiä tarkkaan silmiin. Ja isää. Ja tarkisti ympäristön. Tarkkaili.
Poika, jonka kehitystä seurattiin tarkkaan. Ihmeteltiin, odoteltiin, oltiin ylpeitä. Oltiin innoissaan joka uudesta asiasta mitä tämä pieni ihminen oppi ja teki.
Neuvolassa kerrottiin, miten poika kehittyy. Puolivuotiaana osasi sanoja. Käveli tukien. Neuvolakortin kuukausittaisen kasvun ja kehityksen ruudukoissa ainoastaan kaksi rastia osuu väylälle, jonne kehityksen tulisi sijoittua. Ensimmäinen hammas ja istumaan nousu. Istumaan nousukin ensimmäiseen mahdolliseen ruutuun. Kaikki muut ruksit on alueella, jossa kehitys on huomattavasti normaalia aikaisempaa.
Innostus muuttui huoleksi. "Äidit ja isät monesti kuvittelevat, että lapsi osaa asioita, kun oikein odottavat, että lapsi kehittyy", sanottiin yleensä neuvolassa. Ja vähän hymähdeltiin. Neuvolakorttiin ilmestyi joka käynnin jälkeen teksti: Vilkas poika, motorisesti kehittynyt. Kerrotaan, ettei huolta ole, koska poika lukee Aku Ankkaa(!). Äiti jankuttaa joka neuvolakäynnillä. Mutta äiti on väärässä. Jotkut lapset vain ovat vilkkaita.

Aika kulkee, eletään tämän pojan tahdissa. Laitetaan laastaria, puhalletaan kolhuihin. Juostaan, joustaan, juostaan. Haetaan karkulainen pyöräretkeltä, naapurin pakasteelta jäätelöä syömästä. Korjataan vesivahingot, maalautetaan autot. Ihmetellään raivareita, pidetään kiinni, rakastetaan. Selvitetään ongelmia päiväkodissa, eskarissa, koulussa. Selitetään ja setvitään, puolustetaan ja torutaan. Yritetään ymmärtää. Palkitaan, istutetaan jäähyllä, halitaan.
Halutaan selitys. Ei saada. Kasvatustamme arvostellaan, pidetään löysänä, epäillään jopa väkivaltaa. Epäillään nuorten vanhempien kykyä kasvattaa lapsia. Jotkut ymmärtää, jotkut ei. Vanhemmat tietää, että kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin pitäisi. Poika on älykäs ja motorisesti todella lahjakas. Mutta on asioita, joista huomaa, ettei kaikki ole kunnossa. Mitä enemmän aikaa menee, sitä enemmän poika kärsii. Ei niin, ettäkö pojan elämä olisi kärsimystä. Ei. Poika nauttii ja menee ja tekee. Poika liikkuu kokoajan. Pyörii ja pomppii. Mutta, poika tietää, että hänessä on joku osa, jota ei ymmärretä.

Koulussa menee huonosti. Asiat kyllä opitaan, poika on fiksu. Mutta luokka on rauhaton. Poika häiriköi tunnilla. Ei osaa rauhoittua. Koululta soitetaan. Koululta laitetaan viestiä. Läksyt on tekemättä, tunnilla ei totella, puhutaan ja pölistään ja häiritään. Mitä tehdään?

Saahan sitä kysyä, saahan sitä miettiä, saahan sitä setviä. Ongelma kyllä tiedetään, joten saataisiinko viimeinkin syy, vaikka resurssit ei meidän lapselle asti riittäisikään?!

Niin ylpeä olen tästä esikoisestani, että laitanpa tähän pari lyhttä videopätkää raksustani :) Tehkääpä perässä ;)